Eräs maailman suurimmista elektroniikan ja tietokomponenttien valmistajista, Foxconn on jäänyt kiinni omien tietokomponenttiensa sabotoinnista. Sabotaasin tavoitteena on ollut vaikeuttaa yrityksen emolevyn käyttö Linux-käyttöjärjestelmään perustuvissa kokoonpanoissa. Tahallisen haitanteon emolevyn biosin sisällä havaitsi Ubuntu foorumille asiasta nimimerkillä TheAlmightyCthulhu kirjoittanut käyttäjä, joka alkoi tutkimaan biosin sisältä löytyviä tauluja. Tauluista esimerkiksi Windows -käyttöjärjestelmiin viittaavat toimivat tavalliseen tapaan, mutta Linux käyttöjärjestelmään viittaavat taulut olivatkin tahallisesti ohjattu sotkemaan prosessit emolevyllä ja aiheuttamaan vakavia virhetilanteita. Kyseessä siis ei ollut puuttuva Linux -tuki, van tahallinen Linux käytön estoyritys.

Perinteisten käyttöjärjestelmätoimittajien toistuvasta Linuxin vähättelystä huolimatta joissain piireissä Linuxia ilmeisesti kuitenkin siis pidetään vakavana uhkana. Jopa niin suurena, että Linuxin leviämistä halutaan rajoittaa näinkin kyseenalaisten keinoin, parempia lisenssimaksuja maksavien käyttöjärjestelmien hyväksi.

Lähde: ubuntu-virginia.ubuntuforums.org

Edellinen artikkeliChinavasion CVSJ-1304 on 4,5 mm paksu mp3-soitin
Seuraava artikkeliViikkokysely: Mikä olisi sopiva hinta 95 oktaanin bensiinille?