Toyota Winglet haastaa Segwayn
Tänä kesänä Helsingin katukuvassa ovat ehtineet herättää huomiota Segwayn “henkilökohtaisilla kuljettimilla” partioivat poliisiviranomaiset. Tähän asti poliisienkin kuljettimet valmistanut Segway onkin saanut nauttia monopoliasemasta kaksipyöräisten, gyroskoopilla varustettujen kulkuvälineiden markkinoilla, mutta tähän on nyt kuitenkin tulossa muutos.
Parhaiten autovalmistajana tunnettu Toyota on esitellyt oman, kovasti Segwayta muistuttavan henkilökuljettimensa nimeltään Toyota Winglet. Toyotan kuljettimesta on esitelty kolme eri kokoa, joista kahta pienempää pidetään jalkojen välissäm eikä Segwaysta tuttua erillistä ohjainkahvaa ole lainkaan. Nopeuksissa kehon painopistettä siirtelemällä ohjattava Winglet ei pärjää Segwaylle, sillä kuljettimien huippu on ainoastaan 6 kilometriä tunnissa. Kulkusäde puolestaan on kahdelle suuremmalle mallille 10km ja pienimmälle ainaostaan 5km.
Tällä hetkellä Keskijapanin lentokentällä testikäytössä olevaa Winglettiä lupaillaan markkinoille vuodeksi 2010.
Lisää kuvia ja videota Toyota Wingletistä hypyn jälkeen

Lähde: www.engadget.com







(4.75 / 5)



Tuohan on paljon paremman näköinen kuin Segway. Vielä kuin saadaan nopeutta niin kyllä tuosta tulee hitti vielä. Nopeutta voisi olla ainakin se 20 km/h niin olisi vähän vauhtia.
En oo koskaan tajunnu mitä tommosella tekee, tossahan on kova homma seistä jos pitempää matkaa ajat.
Hienohan toi kyllä on
En ole itsekään tajunnut, mitä yksityinen henkilö tuolla tekisi. Sen sijaan vaikkapa lentokentillä tuollainen voisi olla kiva väline mm. mekaanikoille, joiden pitää liikuskella suurissa hangaareissa päivät pitkät.
Samoin en ymmärrä mikä järki moisissa vempeleissä on.
Menee samaan sarjaan kuntosali hömpötyksen kanssa, ajetaan autolla viereen ja noustaan rullaportailla tai hissillä loppumatka jos katutasoa ylempänä ja sitten hurmoksessa sisällä poljetaan kuntopyörää ja stepperiä.
Milloinhan nähdään ensimmäinen takaa-ajo helsingin kaduilla, poliisin segaway vs. rikollisen Toyota Winglet
Toyota ei toimi kuin sisätiloissa. Yritäpä mennä noin pienillä renkailla pihalle…
Tässä ei ollut kaikki toyotan mallit.. Jossain videossa näkyi myös istuttava malli. Siinä oli siis kunnon nojatuoli.
Minua on jo pidempään huvittanut Segwayn jonkinlainen ristiriitaisuus: se on hieno, elegantti ja jännä ratkaisu sellaisiin ongelmiin tai tarpeisiin, joita - ei ole olemassa.
Muuten… on hienoa, että japanilaiset osaavat vieläkin matkimisen taidon.
ompa kovin epävarman tuntuinen kun ei saa pidettyä mistään kiinni.
Eikös jenkeissä ostoskeskusten vartijat ajele Segwaylla?