Paavi pitää kärpännahasta, eläinaktivistit vastustavat

Paavi Benedict on ottanut perinteisen lähestymistavan pukeutumiseen ja hannkinut kaapuihin ja pipoihinsa kärpännahkareunukset. Samaa käytäntöä oli viimeksi nähtävissä 60-luvulla Paavi Johannes XXIII:n aikoihin ja sitä ennen 1600-luvun Paaveilla. Italialainen eläinten puolestapuhujajärjestö Italian Association for the Defence of Animals and the Environment on kerännyt jo 2260 nimeä vaatimukseen turkiksen poistosta Paavin asuissa.

Vatikaanivaltion Kardinaali Andrea Cordero on puolustanut Paavin kärpännahkavaatetusta toteamalla, että maailmalla on runsaasti ihmisiä, jotka tarvitsevat nopeampaa apua kuin eläimet, ja heihin tulisi keskittyä. Hän lisäsi vielä, että eikö olekin oikein käyttää eläinten turkiksia, sillä kyllähän me syömmekin eläimiä.

Ennen valituksi tulemistaan vuonna 2000 Benedict sanoi vastustavansa eläinten tehotuotantoa sekä hanhenmaksan kasvatusmenetelmiä. “Eläimet ovat myös Jumalan luomia, joten meidän täytyy kohdella eläimiä kuten kohtelemme muitakin Jumalan luomuksia”, Paavi sanoi.

Lähde: www.guardian.co.uk

17 Kommenttia aiheeseen “Paavi pitää kärpännahasta, eläinaktivistit vastustavat” liittyen

  1. Vote -1 Vote +1Jalpuri kirjoitti 19.8.2008. 16:08. Linkki kommenttiin |

    Mutta eikö kirkko myös julista ihmisten olevan kaikkien muiden eläinten yläpuolella?

  2. Vote -1 Vote +1FF kirjoitti 19.8.2008. 17:12. Linkki kommenttiin |

    Ja valkoisen, uskovaisen heteromiehen olevan kaikkien muiden ihmisten yläpuolella?

  3. Vote -1 Vote +1Zei kirjoitti 19.8.2008. 17:26. Linkki kommenttiin |

    Siis mullahan on tosiaa tos niskalla viitta tehtynä ruottalaisen nahasta ja reunukset on valkosen kiinalaisen skiniä.

  4. Vote -1 Vote +1aera kirjoitti 19.8.2008. 17:36. Linkki kommenttiin |

    Tässä näkee miten kiero vatikaani on tai varsinkin tämä nykyinen paavi. Todella epäeettistä muutenkin tuon kirkon toiminta.

  5. Vote -1 Vote +1Rami kirjoitti 19.8.2008. 17:40. Linkki kommenttiin |

    “Mutta eikö kirkko myös julista ihmisten olevan kaikkien muiden eläinten yläpuolella?”

    Raamatussahan todetaan ihmisen hallitsevan kaikki eläimiä, joten kyllä sen mukaan ihmiset ovat muiden eläinten yläpuolella.

    “Vatikaanivaltion Kardinaali Andrea Cordero on puolustanut Paavin kärpännahkavaatetusta toteamalla, että maailmalla on runsaasti ihmisiä, jotka tarvitsevat nopeampaa apua kuin eläimet, ja heihin tulisi keskittyä.”

    Eihän se kumminkaan mitenkään pois lue sitä mahdollisuutta, että Paavi seisoisi golfautossansa alasti.

    “Hän lisäsi vielä, että eikö olekin oikein käyttää eläinten turkiksia, sillä kyllähän me syömmekin eläimiä.”

    Monet ovat myös sitä mieltä, että eläinten syominen on väärin, joten tuohon ei ehkä kannata turvautua:)

  6. Vote -1 Vote +1lolololo kirjoitti 19.8.2008. 17:42. Linkki kommenttiin |

    “Monet ovat myös sitä mieltä, että eläinten syominen on väärin, joten tuohon ei ehkä kannata turvautua:)”

    Mutta katolisten kanta lihansyöntiin on myönteinen kun taas turkisten käyttö harmaalla alueella.

  7. Vote -1 Vote +1Nauraja kirjoitti 19.8.2008. 18:02. Linkki kommenttiin |

    Epic fäil!

    Se vanha paavi oli oikea pyhimys tämä hymyileekin harvoin näin ainakin sanottiin.

  8. Vote -1 Vote +1Johannes kirjoitti 19.8.2008. 21:23. Linkki kommenttiin |

    Ei ziizus. Taas tehdään kärpäsestä härkänen. Paistaa Jyrkin oma elämänkatsomus tästä aika selvästi läpi. Mulla löytyy kaapista nahkainen takki enkä muuten häpeä yhtään. Voisin itse asiassa hommata sille kaverin näin kevät takiksi.

  9. Vote -1 Vote +1Kopli kirjoitti 20.8.2008. 0:10. Linkki kommenttiin |

    ^ Voitkin sitten painella uusi rotsi niskassa opettelemaan yhdyssanoja.

    Paavi on muuten avannut sanaisen arkkunsa oikein kunnolla.

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200808198130841_ul.shtml

  10. Vote -1 Vote +1ärrimurri kirjoitti 20.8.2008. 10:34. Linkki kommenttiin |

    Paavi on ilkeän näköinen mies, ei sille mahda mitään. Mutta miksi äijä käyttää tonttulakkia kesälläkin?

    Katoliset ja niiden kaksoisstandardit ja kaksinaamaisuus, tuttua huttua ;)

  11. Vote -1 Vote +1Wautsi! kirjoitti 20.8.2008. 12:24. Linkki kommenttiin |

    ^^ aivan totta! Kun nykyinen paavi valittiin, sanoin vaimolle ensimmäiseksi että onpa siinä pirullisen näköinen kaveri. Heh.. en ollut sitten ainoa ajatuksineni..

  12. Vote -1 Vote +1Wertti kirjoitti 20.8.2008. 12:32. Linkki kommenttiin |

    “Hän lisäsi vielä, että eikö olekin oikein käyttää eläinten turkiksia, sillä kyllähän me syömmekin eläimiä”. Montakohan kärppää on kyseinen kardinaali popsinut?

  13. Vote -1 Vote +1Nokia kirjoitti 20.8.2008. 14:41. Linkki kommenttiin |

    Eläinaktivismi on perseestä.

  14. Vote -1 Vote +1mir 006 kirjoitti 20.8.2008. 18:03. Linkki kommenttiin |

    Aktivistit varmasti luulevat, että nämä tapetut elukat nousevat kuolleista, jos paavi hankkii toisen asun.

  15. Vote -1 Vote +1Kopli kirjoitti 20.8.2008. 18:59. Linkki kommenttiin |

    ^^ Kärkeväkin kritiikki on tärkeätä mutta typerä sellainen on ainoastaan typerää.

  16. Vote -1 Vote +1Huoh kirjoitti 21.8.2008. 1:44. Linkki kommenttiin |

    Huoh noita aktivisteja. Haluaisin nähdä vaan millanen maailma olis jos ne sais päättää asioista.

  17. Vote -1 Vote +1yks niistä mulkku aktivisteista kirjoitti 21.8.2008. 7:53. Linkki kommenttiin |

    no sanotaanko näin että jos meikäläiset päättäis asioista ei joutuisi miljardit yksilöt kärsimään sen takia että kaltaisesi itsekeskeiset munapäät saisivat koristeeksi kuolleen eläimen… mut oisko susta kiva sitten joutua roikkumaan jonkun ihmisen harteille?

Jätä kommenttisi