Allekirjoittanut on nyt muutaman viikon ajan ehtinyt olemaan Applen iPhone 3G:n onnellinen omistaja. Ensimmäisten viikkojen jälkeen voi edelleenkin olla tyytyväinen hankintaan, vaikka moitittavaakin kokemusten perusteella löytyy. Tarkempia tuntemuksia laitteesta tähänastisten käyttökokemusten perusteella hypyn jälkeen.

”Unboksaaminen” ja käyttöönotto

Pelistetystä pakkauksesta löytyvä iPhone hämmentää yksinkertaisuudessaan. Tyylikkäässa ja pelkistetyssä puhelimessa on ainoastaan neljä painiketta suuren kosketusnäytön lisäksi. Kädessä laite tuntuu korumaiselta ja ehkäpä hieman turhan ”liukkaalta”. Puhelinta yhdellä kädellä pidellessä saa jatkuvasti olla varovainen, että ei lipsahda käsistä. Puhelimen lisäksi paketista löyty laturi, USB-piuha, mikrofonilla varustetut kuulokkeet sekä pikaopas alkuun pääsemiseksi.

Puhelimen Käyttöönottoa varten koneelle täytyy asentaa Applen iTunes -ohjelma. Kun iPhone kytketään iTunesilla varustettuun tietokoneeseen mukana toimitetun USB-piuhan avulla, ohjelma tunnistaa puhelimen automaattisesti, aktivoi laitteen ja asentaa Soneran operaattoriasetukset, jonka jälkeen puhelin on käyttövalmis. Edellinen prosessi sujui muavan ongelmitta.

iTunesin kautta hoidetaan myöskin musiikin ja elokuvien kopiointi puhelimen muistiin. Lisäksi sovellusta voi käyttää puhelimen varmuuskopiointiin ja softapäivityksiin.

Näyttö ja käyttölliittymä

Ulkoisesti iPhonen erottaa kilpailijoistaan parhaiten tämän suurikokoinen, monta kosketusta samanaikaisesti ymmärtävä multi-touch kosketusnäyttö. Kosketusnäyttö on vaikuttavan tarkka ja riittävän kirkas auringonvalossakin katseltavaksi. Lyhyen opettelun jälkeen sovellusten käyttö kosketusnäytöltä onnistuu jouhevasti, eikä perinteistä näppäimistöä enää osaa kaivata. Jopa eniten ennakolta arveluttanut viestien kirjoittelu näytön virtuaalinäppäimistöllä onnistuu mainiosti. Ongelmia kosketusnäytön kanssa saattaa tosin tulla suurempikouraiselle, eikä homma tietenkään onnistu talvisella hansikkaat kädessä.

Hyötysövellukset

iPhonen tärkeimmät mukana toimitetut hyötysovellukset ovat ainakin allekirjoittaneelle sähköposti ja kalenteri. Myös runsaasti odotuksia laskin puhelimen GPS-paikantimelle ja tämän karttasovellukselle. iPhonen sähköpostisovellus tukee luonnollisesti mitä tahansa imap tai pop3 säkopostitiliä, jonka lisäksi laitteeseessa on valmiiksi ”ohjaavat toiminnot” Microsoft Exchange, Apple Mobile Me, Gmail, Yahoo mail, sekä AOL -tilien synkronoimiseksi. Microsoft exchange -tili tukee myös push-kalenteria ja yhteystietoja, jonka myötä kaikki mahdolliset tarvittavat tiedot saadaan kerralla synkronoitua puhelimeen.

Itse asensin puhelimelle ainoastaan yhden Gmail tilin, jonne olen ohjannut myös kaikki muut sähköpostini. Näin kaikkien sähköpostien uku ja hallinta onnistuu yhden tilin kautta. Myös kalenterin ja Yhteystietojen synkronointi onnistui Google -tililtä suhteellisen helposti hieman kikkailemalla (kirjoitan tästä lisää juttua myöhemmin toisessa artikkelissa).

Tekstimuotoisen sähköpostin lisäksi iPhonen sähköpostiohjelma lataa ongelmitta myös html-sisältöä sisällään pitävät sähköpostiviestit. Niin ikään sähkostin liitteistä PDF, Excel, Powerpoint ja Word -tiedostojen katselu (mutta ei editointi) onnistuu.

Nopeamman 3G -tietoliikenneyhteyden ohella iPhonen uuden mallin suurin uudistus on sisäänrakennettu GPS-vastaanotin. GPS-vastaanotin mahdollistaa tarkat sijaintia hyödyntävät palvelut ja auttaa tietenkin suunnistamaan osoitteeseen kartalla. Paikantimen navigointisovellus nojaa Google maps -palveluun, josta reaaliajassa ladatuille kartoille reitit piirretään. Itse lasken sen varaan, että puhelimelle tullaan lähitulevaisuudessa julkaisemaan täysiverinen navigointisovellus puhelimen muistiin tallennettuine karttoineen, jonka myötä laitteella voidaan kunnolla korvata erillinen autonavigaattori.

Mainittakoon erikseen vielä GPS-ominaisuuteen liittyvä harmillinen bugi jonka vuoksi geotaggausominaisuus ei toimi suomessa oikein. (Geotaggauksella tarkoitetaan ominaisuutta, jossa kamera tallentaa automaattisesti kuvan metatietoihin mukaan karttakoordinaatit, joiden avulla kuva voidaan myöhemmin automaattisesti sijoittaa kuvauskohteen sijainnin mukaan kartalle.) Apple on ilmeisesti kiireissään unohtanut testata ominaisuutta Yhdysvaltojen ulkopuolelle, sillä esimerkiksi suomessa kuvatut kuvat päätyvät tällä hetkellä kartalle jonnekin Islannin eleläpuolelle. Ongelma liittyy kuvaan liitettävien koordinaattien määreisiin, jotka eivät tällä hetkellä tallennu oikein. Toivotaan siis ongelmaan pikaista korjausta uusien ohjelmistopäivitysten myötä.

Muita hyötyohjelmiksi laskettavia sovelluksia puhelimelle on valmiiksi asennettuna funktiolaskin, muistiinpanosovellus, kello ajastimineen, sääsovellus ja pörssisovellus. Valmiiden sovellusten lisäksi puhelimen hyötyominaisuuksia on mahdollista kasvattaa suoraan puhelimen ruudulta löytyvän App Storen kautta, josta löytyy jo satoja maksullisia sekä maksuttomia kolmansien osapuolten toteuttamia sovelluksia iPhonelle.

Internet-selain

Parasta iPhonessa on tämän webbiselain. Uskallanpa jopa väittää, että laitteen internet-selain nostaa mobiilin nettiselailun ensimmäistä kertaa sellaiselle tasolle, että verkkosivujen selailua voi verrata käytettävyydessä kotitietokoneelta käsin surffailemiseen. Kiitos loistavasta käytettävyydestä kuuluu puhelimen hienostuneelle, kosketusnäyttöön perustuvalle käyttöliittymälle, joka on omimmillaan verkkosivuja zoomatessa, scollatessa ja linkkejä klikkaillessa. Negatiivisena ominaisuutena mainittakoon, että selain ei edelleenkään tue Flash-sisältöä.

Datayhteydet

Uusi iPhone on saanut julkaisunsa jälkeen paljon kritiikkiä heikosta 3G-vastaanotosta. Itselläni ei mainittavia ongelmia tähän liittyen ole ilmennyt, joten en osaa aihetta sen enempää kommentoida. Harmillista sen sijaan on, että laitetta ei ole mahdollista lainkaan käyttää kannettavan tietokoneen modeemina tietokoneen verkkoon kytkemiseksi. Tämä puute ilmeisesti liittyy enemmän Applen amerikkalaisen AT&T operaattorin kanssa tekemään kumppanuussopimukseen, kuin varsinaiseen tekniseen toteutukseen.

Kamera

Vaikka iPhonen kamera ei vaikuta paperilla kovin kummoiselta laitteelta ominaisuuksiltaan, niin omien kokemusten perusteella kuvanlaatu on silti yllättävän hyvä. Vaikka kamera on resoluutioltaan ainoastaan 2 megapikseliä eikä automaattitarkennusta ole, niin varsinkin kuvien värit toistuvat todella luonnollisina. Myös hämärässä sisätiloissa otetut kuvat kestävät mainiosti vertailua muiden kännykkäkameroiden hämäräkuvausominaisuuuksien kanssa. Kameralla parin viikon aikana räpsimiäni kuvia malliksi tämän artikkelin lopussa.

Musiikkisoitin

iPhonen musiikkisoitin on ehdottomasti markkinoiden ykkösluokkaa. Tämä ei varmasti ole kenellekkään yllätys, sillä Apple on ehtinyt hiomaan musiikkisoitintaan iPodeissa vuosien varrella kohdalleen. Myöskin videoiden katsominen iPhonen ruudulta on kirkkaan näytön ansiosta miellyttävää. Mikäli musiikkivarasto kaipaa täydennystä, on uutta musiikkia mahdollista hankkia suoraan puhelimen iTunes -verkkokaupasta. Musiikin ostaminen puhelimelta vaatii valitettavasti kuitenkin WLAN-yhteyden eikä siis onnistu suoraan matkapuhelimen dataverkon ylitse. Puhelimen ruudulla katseltavaksi tarkoitettujen elokuvien ja tv-sarjojen ostaminen tai vuokraaminen ei valitettavasti myöskään vielä onnistu suomen iTunes -verkkokaupasta, mutta toivotaan tähänkin parannusta lähitulevaisuudessa.

Hupi

Ajanvietettä iPhone tarjoaa musiikki- ja videoisoittimen, sekä selaimen ohella Youtube-sovelluksen kautta. Varsinaisia pelejä iPhonelle ei ole valmiiksi asennettuna, mutta näitäkin löytyy ilmaisia sekä maksullisia jo mukavasti puhelimen sovelluskaupasta. (kyllä, myös matopeli on saatavilla!)

iPhonelle tähän mennessä julkaistuissa peleissä on ennakkoluulottomasti hyödynnetty puhelimen kosketusnäyttöä sekä sisäänrakennettua kiihtyvyysanturia. Esimerkiksi iPhonen ajopeleissä ohjailu tapahtuu puhelinta kallistelemalla ja puhelimelle ladattava ilmakiekkopeli onnistuu monta kosketusta ymmärtävän näytön ansiosta myöskin kaksinpelinä.

Akunkesto

iPhonen heikoimpia ominaisuuksia on tämän lyhyt akunkesto. Aktiivisen käytön myötä aamulla täyteen ladattu akku on jo iltaan mennessä ehtinyt tyhjetä. Myöskään vara-akkujen mukana kantaminen ei ole optio, sillä akun vaihto onnistuu ainoastaan Applen huollossa. Akun kestoa voi kokeilujen perusteella kuitenkin kasvattaa merkittävästi kytkemällä push-palvelut sekä 3G verkko pois päältä silloin kun näitä ei tarvita.

Yhteenveto

Parin viikon käytön perusteella voin sanoa olevani tyytyväinen iPhonen omistaja. Laitteen ominaisuudet menevät hyvin yksiin omien tarpeitteni kanssa. Myöskin käytettävyys on hiottu todella kohdalleen. Todettava kuitenkin on, että laite kantaa kuoriensa alla vielä runsaasti lastentauteja, jotka toivon mukaan saavat pian parannusta ohjelmistopäivitysten muodossa. Joidenkin perusominaisuuksien, kuten tekstiviestien edelleenlähetyksen tai MMS-viestien puuttuessa vaikuttaisi myöskin siltä, että Apple on joutunut priorisoimaan puhelimelle toteutettavia ominaisuuksia suhteellisen rankalla kädellä, jotta puhelin on saatu markkinoille aikataulussa. Toivotaan näihinkin petrausta päivitysten muodossa.

Kokonaisuudessa olen kuitenkin ainakin itse valmis nostamaan Applelle hattua onnistuneesta saapumisesta matkapuhelinmarkkinoille. Ottaen huomioon, että vaikkapa Nokialla on jo yli 25 vuoden kokemus matkapuhelinten suunnittelusta ja valmistuksesta, on melkoinen saavutus että Apple on kerta heitolla tuonut markkinoille puhelimen, joka pystyy ominaisuuksillaan kilpailemaan suoraan Nokian lippulaivatuotteiden kanssa. Käytettävyyden saralla Apple on ehkäpä jopa mennyt saman tien pahimman kilpailijansa ohitse. Saavutus on merkittävä, sillä lähihistoria on näyttänyt, että kulutuselektroniikan markkinoilla kilpailu on kovaa, eikä uusien valmistajien tunkeutuminen kylläisille markkinoille ole helppoa. Varoittavana esimerkkinä tästä käyköön Nokian surullisen kuuluisa Ngage -pelipuhelin, jonka Nokia kaikessa hiljaisuudessa joutui hautaamaan, satsattuaan konseptiin ensin satoja miljoonia euroja kassastaan.

Mainittakoon vielä lopuksi, että kyseessä on ensimmäinen Apple-merkkiä kantava laitteeni, joten miksikään ”Apple-fanipojaksi” en tunnustaudu (ainakaan vielä). Lähiviikkoina aikomukseni on kirjoittaa pienempiä artikkeleja puhelimelle saataviin sovelluksiin ja käyttövinkkeihin liittyen. Artikkelin kommentteihin voi laittaa myös kysymyksiä, mikäli jokin laitteen ominaisuus jäi vielä arveluttamaan!

Alla olevassa galleriassa näkymiä laitteen käyttöliittymstä, sekä iPhonen kameralla malliksi räpsimiäni kuvia. Kuvaa klikkaamalla avautuu suurempi näkymä kuvasta ja vielä tätä klikkaamalla saa näkyville alkuperäisen, täysin muokkaamattoman version kuvasta arviointia varten.

Edellinen artikkeliNice Skull on Lego-pääkallo
Seuraava artikkeliLaastariksi modattu USB-muistitikku