Uuden iPhone 3G:n yhteydessä julkistetun softaverson 2.0 myötä iPhone ja iPod touch ovat saaneet tuen myöskin kolmannen osapuolen ohjelmistosovelluksille. Sovellusten asentaminen laitteelle onnistuu suoraan tämän ruudulta löytyvän sovelluksella, tai tietokoneen iTunes ohjelmalla Applen omasta App Storesta. Vaikka App Store, eli ”sovelluskauppa” on ollut avoinna vasta muutaman viikon, löytyy täältä jo toista tuhatta sovellusta ladattavaksi, joista sadat ovat kaiken lisäksi täysin ilmaisia. Sovelluskaupan käyttäjä törmääkin ohjelmia selaillessaan pian runsaudenpulaan; mitä sovelluksia kannattaa kokeilla ja mitkä jättää omaan rauhaansa.

Omien käyttökokemuksieni perusteella soveluskaupasta löytyy runsaasti helmiä, niin kuin myös roppakaupalla roskaa. Koska iPhonelle ei ole valmiiksi asennettuna ensimmäistäkään peliä ajanvietteeksi, ajattelin listat omien kokeilujeni perusteella sovelluskaupasta tällä hetkellä löytyvät parhaat ilmaiset pelit.

Pelit esiteltynä (ei välttämättä paremmuusjärjestyksessä) hypyn jälkeen

1. Tris

Tris on klassikkopeli Tetriksen hienosti toteutettu iPhone-versio. Palikoiden pyörittäminen ja siirtely onnistuu loistavasti hyvin toteutetun kosketusnäyttöön perustuvan käyttöliittymän ansiosta. Itse Tetriksen peli-iea tuskin kaipaa sen enempää esittelyä.

2. Cube Runner

Cube Runner on yksinkertainen ja vauhdikas 3D-lentopeli, jossa nopeasti liikkuvaa alusta ohjaillaan esteiden ohitse puhelinta kallistelemalla. Yksinkertainen, mutta toimiva toteutus, joka tuo elävästi mieleen Commodore Amigan 3D-pelit 90-luvun alusta.

3. Solitaite

Solitaire on vanha kunnon pasianssi iPhonelle toteutettuna. Pelaaminen onnistuu luontevasti kosketusnäyttöä näpyttelemällä. Itsepetokseen taipuvaisia varten varten peliin on sisällytetty jopa erilaisia huijaumahdollisuuksia, jota kauttavat umpikujasta eteen päin.

4. Tap Tap Revenge

Tap Tap Revenge on mainio, jossain määrin konsolimaaiilmasta tuttua Guitar Heroa muistuttava peli, jossa puhelimen ruutua on naputeltava tarkasti musiikin tahdissa. Peli sisältää jopa kaksinpeli-ominaisuuden, jossa kumpikin pelaaja naputtaa nuotteja saman aikaan puhelimen ruudun eri päädyissä.

5. BubbleWrap

BubbleWrap on terapeuttinen kuplamuovin poksauttelupeli. Haastetta poksautteluun on saatu siitä, että poksauttelu suoritetaan rajoitetussa ajassa jo kerran poksautellut kuplat täyttyvät kotvan päästä uudelleen.

6. Labyrinth Le

Vaikka kyseessä on Labyrinth -pelin pelkkä demoversio, on peli niin hieno demo puhelimen äärimmäisen tarkasta liikesensorista, että tämä kannattaa ehdottomasti ladata puhelimelle kokeiltavaksi. Pelin ideana on siis ohjailla kuula labyrintin lävitse puhelinta vaakatasossa kallistelemalla. Pelin täysi verisio maksaa sovelluskaupassa 5,49€

7. Tunnels

Toinen yksinkertainen mutta mainio ilmainen ”lentopeli” iPhonelle on peli nimeltään Tunnels. Tunnels on yläpuolelta kuvatt kaksiulotteinen peli, jossa vauhdilla kulkevaa alusta ohjataan tunnelin lävitse joko kosketusnäytöltä tai sitten puhelinta kallistelemalla. Ulkoisesti koruton peli on kuitenkin yllättävän addiktiivinen pelatessa.’

8. PhoneSaber

Phonesaber ei varsinaisesti ole peli lainkaan, mutta kuitenkin sen verran hauska sovellus, että ansaitsee ehdottomasti tässä yhteydessä erillisen maininnan. Phonesaber ”valomiekkasovellus” on iPhonen liikesensoriin perustuva hupisovellus, joka tekee puhelimesta kerta heitollä lähes aidon valomiekan. Valitun värinen valomiekka voidaan kytkeä päälle puhelimen ruudulta, jonka jälkeen puhelin alkaa toistamaan aitoa valomiekan huminaa. puhelinta heiluttelemalla liikesensori tunnistaa hyökkäysliikkeet ja kaiutin päästää näiden perusteella ”aitoja” valomiekkakamppailun” ääniä. Tämän nörtimmäksi iPhonen heiluttelu ei enää muutu!

Eiköhän edellisistä siis riitä jo ajanvietettä ipuhelimeen joiksikin tunneiksi. Tuleeko kenellekään mieleen mainitsemisen arvoisia ilmaisia iPhone-pelejä, jotka jäivät tässä mainitsematta?

Edellinen artikkeliBruno Taylor asensi keinuja Lontoon bussipysäkeille
Seuraava artikkeliSpeed-Vest näyttää pyöräilijän nopeuden hänen selässään