Vaikka ei tietenkään voi väittää, että tavallisen digikameran kuvaaman videon laadulla voitaisiin kilpailla videokuvaukseen suunniteltujen kameroiden kanssa, niin ajatus kamerasta, jolla onnistuisi niin ammattitasoinen video, kuin ammattitasoiset valokuvatkin tuntuu kiistatta kiinnostavalta.

Laadukkaista järjestelmäkameroistaan tunnettu Nikon julkisti viime viikolla uuden kameransa mallia D90. Vaikka kamera on toki ominaisuuksiensa puolesta muutenkin haluttava kapine, niin erityisen kiinnostava piirre laitteessa on digitaaliselle järjestelmäkameralle ennenkuulumaton videokuvaustoiminto. Järjestelmäkameran suurikokoinen kenno tarjoaa ominaisuuksiensa puolesta hyvät edellytykset laadukkaan videokuvan tallennukseen, mikä varmasti myöskin lisää toiminnon kiinnostavuutta. Kameralla kuvattavan videon maksimiresoluutio on varsin kiitettävä 720×1280 pikseliä. Digitaalikameroihin erikoistunut verkkosivusto Dpreview on nyt jo myös ehtinyt saada käsiinsä tuotantomallin Nikonin uutukaisesta ja kuvannut kameralla joukon mallikuvia sekä myöskin muutaman videoklipin arvioitavaksi. Videopätkät löytyvät jokaisen itse arvioitavaksi osoitteesta www.dpreview.com.

Vaikka lyhyiden klippien perusteella on mahdotonta tehdä perusteellista arviota, niin hyvältä kyllä vaikuttaa ensivaikutelman perusteella!

Kameran muita ominaisuuksia ovat mm:

  • 12,3 megapikselin itsepuhdistuva CMOS-kuvakenno
  • ISO 200–3 200
  • 3 tuuman, 920 000 pikselin live-view nestekidenäyttö

Kameran pitäisi saapua myyntiin lähiviikkoina. Pelkän rungon hinnan odotetaan olevan jonkin verran alle 1000 euroa. Lisää tietoa kamerasta löytyy osoitteesta www.europe-nikon.com

n

{democracy:155}
Edellinen artikkeliMarlboro sponsoroi lasten koulupukuja Kiinassa
Seuraava artikkeliGooglen nettiselain nimeltään Google Chrome sai vahingossa aikaisen julkistuksen