
Jokainen Aku Ankka -lehtien ystävä tietää, että mietintämyssy on laite, jonka Pelle Peloton asettaa päähänsä silloin, kun on aika tehdä keksintöjä (Vaikkakin itse asiassa Pelle Pelottoman varhaisimmissa seikkailuissa mietintämyssyn virkaa ajoi nuija, jolla keksijä jämäytti itseään päähän ajatusstyöskentelyn tehostamiseksi – sarjakuvaa lukevien vekaroiden imitointi kuitenkin pakotti Disneyn muuttamaan nuijan vähemmän vahinkoa aiheuttavaksi myssyksi).
Ihmisten aivotoimintaa tehostava “mietintämyssy” saattaa pian myös olla todellisuutta. Australiassa työskentelevät tutkijat ovat saavuttaneet merkittäviä tuloksia päähän asetetun, vasempaan aivolohkoon magneettisia impulsseja antavan “myssyn” avulla. Alustavissa testeissä jo muutaman minuutin käytön jälkeen koehenkilöiden taiteelliset kyvyt ja oikolukukyky ovat mietintämyssyn avulla parantuneet merkittävästi.
Mietintintämyssyn toimintaperiaate on saanut inspiraation esimerkiksi Sademies -elokuvasta tutusta Savant -ilmiöstä. Vaikka tutkijat eivät ole vielä täysin kyenneet selvittämään ilmiön toimintaa, niin alustavien kokeiden menestyksen uskotaan johtuvan siitä, että magneettiset impulssit aivojen vasempaan lohkoon sulkevat suurempia kokonaisuuksia hahmottavan ajattelun tilapäisesti pois päältä, jolloin mietintämyssyn käyttäjä kykenee keskittymään yksityiskohtiin paremmin. Suuri osa koehenkilöistä kykeni esimerkiksi piirtämään hevosen huomattavasti tarkemmin mietintämyssy päässänsä, kuin ilman.
Projektissa mukana oleva tutkija nimeltään Allan Snyder haaveilee, että keksintö voitaisiin tulevaisuudessa kehittää valmiiksi tuotteeksi, jonka avulla mietintämyssyn käyttäjä voisi halutessaan tehostaa niitä aivotoimintoja, jotka sillä hetkellä ovat tehokkuuden kannalta tärkeitä.
Lähde: www.dailymail.co.uk

(14 arviota, keskiarvo: 4.29/5)


Tuo mieleeni vain foliohatun.
Tämä päähän ja ideablogi saa yli sata ideaa päivittäin.
Odotellaanpa vaan niin tämä ilmestyy postimyyntikuvastoihin.. Samalla tämä mullistava nanoihme pudottaa kahdessa päivässä kaiken ylipainon ja samalla kasvattaa naisten kuppikokoa muutamalla pykälällä ja parantaa miesten erektion kestoa ja laatua 80%..
heikkinen kirjoitti:
“parantaa miesten erektion kestoa ja laatua 80%..”
väärin. 83,4%
-wictro
Ja pidemmän käytön jälkeen lamautetut kohdat ovat lamautuneita loppuiäksi ja älykkyysosamäärä on tippunut puoleen?
Tää onku sen aku ankan pelle pelottoman miettimis hattu tosin siinä oli kaksi varsita vai olikone korpeja.