Jokainen Aku Ankka -lehtien ystävä tietää, että mietintämyssy on laite, jonka Pelle Peloton asettaa päähänsä silloin, kun on aika tehdä keksintöjä (Vaikkakin itse asiassa Pelle Pelottoman varhaisimmissa seikkailuissa mietintämyssyn virkaa ajoi nuija, jolla keksijä jämäytti itseään päähän ajatusstyöskentelyn tehostamiseksi – sarjakuvaa lukevien vekaroiden imitointi kuitenkin pakotti Disneyn muuttamaan nuijan vähemmän vahinkoa aiheuttavaksi myssyksi).

Ihmisten aivotoimintaa tehostava ”mietintämyssy” saattaa pian myös olla todellisuutta. Australiassa työskentelevät tutkijat ovat saavuttaneet merkittäviä tuloksia päähän asetetun, vasempaan aivolohkoon  magneettisia impulsseja antavan ”myssyn” avulla. Alustavissa testeissä jo muutaman minuutin käytön jälkeen  koehenkilöiden taiteelliset kyvyt ja oikolukukyky ovat mietintämyssyn avulla parantuneet merkittävästi.

Mietintintämyssyn toimintaperiaate on saanut inspiraation esimerkiksi Sademies -elokuvasta tutusta Savant -ilmiöstä. Vaikka tutkijat eivät ole vielä täysin kyenneet selvittämään ilmiön toimintaa, niin alustavien kokeiden menestyksen uskotaan johtuvan siitä, että magneettiset impulssit aivojen vasempaan lohkoon sulkevat suurempia kokonaisuuksia hahmottavan ajattelun tilapäisesti pois päältä, jolloin mietintämyssyn käyttäjä kykenee keskittymään yksityiskohtiin paremmin. Suuri osa koehenkilöistä kykeni esimerkiksi piirtämään hevosen huomattavasti tarkemmin mietintämyssy päässänsä, kuin ilman.

Projektissa mukana oleva tutkija nimeltään Allan Snyder haaveilee, että keksintö voitaisiin tulevaisuudessa kehittää valmiiksi tuotteeksi, jonka avulla mietintämyssyn käyttäjä voisi halutessaan tehostaa niitä aivotoimintoja, jotka sillä hetkellä ovat tehokkuuden kannalta tärkeitä.

Lähde: www.dailymail.co.uk

Edellinen artikkeliGay Pride sateenkaari-t-paita vilkuttaa valoja muusiikin tahdissa
Seuraava artikkeliSeinäkello, jonka viisari pyörähtää kellotaulun ympäri ainoastaan kerran elämässä