Nikon tekee irtioton kameramarkkinoilta videosilmikolla varustetuilla kuppikuulokkeilla

Parhaiten kameravalmistajana tunnettu näyttää tehneen varsin rohkean irtioton leipälajistaan. on nimittäin eilen esitellyt Japanissa parin videosilmikolla varustettuja kuppikuulokkeita. Laitemallit ja ovat varustettu 4 tai 8 gigatavun muistilla, johon voi tallentaa läjäkaupalla kuulokesilmikon tukemia tiedostoformaatteja, kuten WMV9, MPEG-1, MPEG-2, MP3, AAC ja WMA9 -tiedostoja. Tämän lisäksi kuulokkeet on varustettu WLAN antennilla ja Webbiselaimella(!), joten nettisurfailu onnistuu suoraan kuulokkeilla ilman erillistä tietokonetta. Silmikon kautta katseltuna elokuvien ja webbisivujen luvataan vastaavan katselua noin 50-tuumaiselta näytöltä.

Median siirto kuulokkeisiin onnistuu USB-litännän kautta. Kuulokkeista “luksusmalli” UP300x on lisäksi varustettu AV-sisääntulolla ulkoisten videolähteiden liittämiseksi. Kalliimman mallin liikesensori mahdollistaa niin ikään ruudulla näkyvän ohjailemista pelkillä keveillä päänliikkeillä. Resoluutiota videosilmikolla on perus-VGA:n verran, eli 640×480 pikseliä.

Hintaa Nikonin videosilmikkokuulokkeiden perusmallilla on 59800 jeniä, eli noin 430 euroa.

Lähde: www.akihabaranews.com

Samaa aihetta sivuavat artikkelit

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (16 arviota, keskiarvo: 4.56/5)

Kommentit

  1. Vote -1 Vote +1slow
    kirjoittaa:

    Nikon_pimu :D

  2. Vote -1 Vote +1LARDE
    kirjoittaa:

    saattaapi silmä rasittua aika paljon tuossa hommassa..

  3. Vote -1 Vote +1HI-TECHNOMAN
    kirjoittaa:

    Mitä itse kokeillut noita silmälasitelkkareita niin ei kovin mahtava kokemus ollut, tuossa vielä on ruutu “monona” eli tuskin minkäänlaista elokuvanautintoa tuosta saa, tosin äänien puolelta varmaan löytyy potentiaalia.

  4. Vote -1 Vote +1Nimetön
    kirjoittaa:

    Sehän noissa on makeeta, että pystyy esittämään grafiikkaa normaalin näkökentän päällä, ikäänkuin läpinäkyvänä kun toinen silmä näkee kuitenkin eteen. Mutta mitä hyötyä tuosta sitten on, on kokonaan toinen asia – tuossa laitteessa ei mitään…

    Mutta sitten tuo resoluutio… Vastaa 50″ kuvaa resoluutiolla 640×480, WAU!

  5. Vote -1 Vote +1Ermade
    kirjoittaa:

    Kuulostaisi ihan hyvältä, varsinkin tuo kalliimpi malli. Sopivan techin näköisetkin, että varmasti päät kääntyvät tuollaiset päällä koulussa/linja-autossa. Ainoana haittana todellakin tuo monous, tuolla ei pysty nauttimaan videoista millään ilmeellä, toista silmää ei jaksa pitää kiinni muutamia minuutteja pidempään niiden rasittumatta. Ehkä joku silmälappu toiseen silmään leffojen ajaksi?
    Reso on VGA, joka ei ole maailman paras, mutta kaikissa muissa näkemissäni videolaseissa se on ollut 320*240, joten onhan tuo sentään 4x niitä tarkempi. Ja vastaa 50″ kuvaa, mutta miltä etäisyydeltä? Ei sitä ole kiva 50″ telkkaria yli enää yli 50m päästä katsella…

  6. Vote -1 Vote +1Murmeli
    kirjoittaa:

    Katotaanhan normitelkkariakin “monona” miksei tuotakin. Ja näkeepähän vielä eteensäkki.

  7. Vote -1 Vote +1tansqu
    kirjoittaa:

    se ois eri jos yhtä pientä ruutuu tuijottas molemmilla silmillä, mut tossa ei rasitu silmät kun ei joudu kattoo kieroon.

Kerro ajatuksesi

*

Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!