Viikkokysely: Tuleeko maailmanlaajuinen lama?

Viime kysely alkoi jo lähes kuukausi sitten, joten siitä voimme päätellä, että “Viikkokysely” ei enää ole Hilavitkutin.com-sivuston kyselyn täysin johdonmukainen nimi. Nimi säilyy kuitenkin samana, näin artikkeleiden korvamerkintä pysyy yhdenmukaisena.

Kyselimme mikä taho oli 9/11 -iskujen takana, teidän lukijoidemme mielestä. Artikkelin ohessa oli WorldPublicOpinion.org:n tekemä kysely tietyistä maista. Jos kyselyn tuloksia vertaa siihen, voi havaita, että yllättävän suuri osa lukijoistamme uskoo Yhdysvaltojen hallituksen olleen iskujen takana, jopa 58 prosenttia. Melko hurjaa, jos tämä joukko on oikeassa. Pohdin vain, kuinka tämä vaikuttaa yleisestä suhtautumisesta Yhdysvaltoihin ja Yhdysvaltojen maailmanpolitiikkaan! Miten voi luottaa valtioon, jonka uskoo lavastaneen tällaisen hirmuteon.

Al-Qaida oli 20 prosentin mielestä vastuussa iskuista. 17 prosenttia ei tiennyt, 12 prosenttia ei koko asia kiinnostanut, 3 prosentin arvio oli joku muu taho ja 2 prosenttia uskoi Israelin olevan vastuussa. Kyselyyn vastasi n. 2500 henkilöä. Kiitos vastaajille.

  • 58% - Yhdysvaltojen hallitus
  • 20% - Al-Qaida
  • 17% - En tiedä
  • 12% - Ei kiinnosta
  • 3% - Joku muu
  • 2% - Israel


Nasdaq 14.10.2008 (Lähde: bigcharts.marketwatch.com)

Maailman talouselämä tuntuu käyvän läpi hieman tavallista suurempaa myllerrystä. Varmasti tämä vaikuttaa usean lukijammekin talouteen ja joudutaan jälleen pohtimaan, kuinka varautua, jos lama iskee täällä Suomessa.

n

Tuleeko maailmanlaajuinen lama?
Näytä tulokset

13 Kommenttia aiheeseen “Viikkokysely: Tuleeko maailmanlaajuinen lama?” liittyen

  1. Anonyymi kirjoitti 14.10.2008. 22:59. Linkki kommenttiin |

    Ei voi muuta ku toivoa ettei tuu, ainaki ittellä melko kovat panokset pelissä. Elikkäs asunto menee ja niin pois päin jos tilanne tästä pahemmaks muuttuu.

  2. Tollo kirjoitti 14.10.2008. 23:51. Linkki kommenttiin |

    Riippuu miltä aikavälitä asiaa ajatellaan:kun öljy jossain vaiheessa tältä planeetalta tulee loppumaan,taloudellinen taantuma on taattu.( Mutta tuskin vielä huomenna..)

  3. gg kirjoitti 14.10.2008. 23:59. Linkki kommenttiin |

    Mites toi kullan ostaminen? Miten hinta määräytää ja miten sitä ostetaan?

  4. Mondo kirjoitti 15.10.2008. 8:37. Linkki kommenttiin |

    Jos ei nyt ihan lama, niin muutaman vuoden taantuma ainakin. Tosin se koettele eri maita hiukan erilailla, mutta näkynee kaikkialla.

  5. vieras kirjoitti 15.10.2008. 9:47. Linkki kommenttiin |

    mitäs mitäs ei mitään juttua Applen julkaisuista, vaikka kello on jo näin paljon.

    Lama tulee oon ollu sitä mieltä jo pari vuotta, enkä ilmeisesti ollu väärässä.

  6. Mihin hävisi? kirjoitti 15.10.2008. 10:01. Linkki kommenttiin |

    Applen julkaisu poistettiin syystä tai toisesta. dunno why, but poistettiin silti.

  7. Wautsi! kirjoitti 15.10.2008. 10:11. Linkki kommenttiin |

    En toki toivo kenellekkään ikävyyksiä laman vuoksi, mutta ehkä ainakin jonkinlainen notkahdus taloudessa on tervetullutta, sillä ainakin se laskisi asuntojen taivasta hipovia hintoja.

    Enhän minä mitään taloudesta tajua, mutta fiilis on se että syvemmällä tullaan käymään kun näinkin pitkään on kovaa nousua jatkunut ja että Yhdysvaltain talous on riskialtis kuluttajien lainatilanteiden vuoksi.

  8. dude kirjoitti 15.10.2008. 11:14. Linkki kommenttiin |

    Eiköhän tuo jo tuosta ala tasaantumaan, paitsi jotkut yksittäiset markkina-alueet. Ihan tervettä vaan silloin tällöin ottaa ylimääräiset ilmat pois markkinoista. Saadaan öljyn, asuntojen jne hintoja terveemmälle tasolle. Ikävä tietenkin että yleensä joiltain lähtee työt alta. On meilläkin pienessä firmassa kovasti pohdittu pian tulevia suuria investointeja joihin mahdollinen asiakkaiden resurssien notkahdus vaikuttaa sitten tulevaisuudessa. Jos ei investoi ei ehkä voikaan vastata kysyntään - ei hyvä. Jos investoi ja asiakkaat laittaa hanat kiinni - ei hyvä

  9. Raddy kirjoitti 15.10.2008. 11:42. Linkki kommenttiin |

    Lama tulkoon jos tulee. Vaikka menettäisimme kaikki niin emme menetä ainakaan elämäänne ihan kokonaan. Nokat vain kohti uutta, aina me sopeudumme elämään. Onhan meillä keinot elää vaikka ilman rahaakin, mutta rikollisuus tuppaa vain nousemaan silloin. Mutta onhan sekin elantonsa ansaitsemista. Jollain meidän on pakko elää.

    Retkeilykamppeet on valmiina jos pitää talostaan luopua. Ei pidä antaa asioiden masentaa. ;)

  10. J. kirjoitti 15.10.2008. 13:40. Linkki kommenttiin |

    Kyllä ne “eräät” hyvin osaa “ennustaa”.
    Bilderberg kokouksessa 2006 Ottawassa kanadassa, Timothy Geithner president of the Federal Reserve Bank of New York “ennusti”: monet amer. perheet joilla on vaihtuvakorkoinen laina voivat menettää kotinsa johtuen korkojen noususta.

    Eräs nimeämätön Bilderberg kokouksen osallistuja kommentoi Geithneriä “typerät amerikkalaiset ansaitsevat kohtalonsa”

    Että silleen.

  11. Tojar kirjoitti 15.10.2008. 17:47. Linkki kommenttiin |

    Onhan tästä aiemminkin sanottu, mutta hilavitkutin on aina vain enemmän kaikkea muuta paitsi hilavitkuttimia. Myönnettäköön, että toinenkin suomalainen hilavitkutinblogi teknolelu on sortunut vastaavaan offtopiciin. Varsinkin (talous)poliittiset asiat ja kyselyt ovat saaneet palstatilaa huomattavan paljon hilavitkuttimiin verrattuna. Kun erillisiä videoblogejakin on perustettu, miksei perusteta erillistä täysin hilavitkuttimille omistettua sivua ja tehdä tästä kirjoittajan henkilökohtainen blogi?

  12. heikkinen kirjoitti 15.10.2008. 21:13. Linkki kommenttiin |

    gg: Marssit tavexiin Fabian kadulle ja lyöt tonnit pöytään. Sillä tapaa ostetaan kultaa. 100g laatta maksoikohan 2100e? no kato http://www.tavex.fi päivän hinta muuttuu aina.

    Vieraan ihmettelemä applen julkkarisysteemi meni nii keturalleen että applen kurssi putosi saman tien 8%. Uusista malleista ei löytynyt MITÄÄN kehuttavaa. Kiiltävät näytöt kaikkiin malleihin (ei sovi bisneskäyttöön alkuunkaan), huonot väriratkaisut (mustia näppiksiä!?), vaatimattomat ominaisuudet ja kaiken kukkuraksi ohuemmat mallit tekivät nyt Airin käytännössä turhaksi.. Siihen malliin. Apple kompastui omaan näppäryyteensä.

    Sitten tästä lamasta: Itse ostin 14.1 hintaa nokiaa usan bailout-suunnitelmaa seuranneena maanantaina, siis silloin kun tuli lupaus siitä 700miljaardin tukiaisesta. Tarkoituksena oli että kurssit olis siitä lähteny nousuun. Niinhän ne lähtikin, kolmeks päiväks ja sen jälkee on ollukin pelkkää alamäkeä. Nyt on miinuksella parisenkymmentä prosenttia. Ensimmäinen osakesijoitus ikinä, ei oikein onni potkinut tällä kertaa. Tai siis markkinat toimivat oudosti jne, itse kyllä tein sijoituksen strategisesti hyvään aikaan..

  13. L kirjoitti 17.10.2008. 6:08. Linkki kommenttiin |

    “itse kyllä tein sijoituksen strategisesti hyvään aikaan..”

    jep tosi hyvään.

    joo ei näitä talousahdinkojuttuja täällä todellakaan pitäisi olla!! Luen Hilavitkutinta NIMENOMAAN sen takia, että se on mukavaa, kiinostavaa ajanvietettä, vailla tietoa maailman murheista ja nyt TÄMÄKIN SIVUSTO PITÄÄ PILATA TÄLLAISELLA!!! MIKSI!?!?

    ps. tottakai lama tulee jos kasvetaan päättömästi, kaikkea ei voi tulla ilmaiseksi, ja lama tarkoittaa vaan sitä että palataan keskimääräisessä elintasossa muutamia vuosia taaksepäin - ei mitään sen vakavampaa. Kehitys jatkuu silti tasaisesti eteenpäin, kunhan saadaan uusiutuvat energiat ja kierrätys kuntoon, niin että talous ei hyydy resurssien puutteeseen. Tai sitten tuetaan aineettomia hyödykkeitä, kuten palvelualoja. Niilläkin voi nostaa elintasoansa.

Jätä kommenttisi