Panasonic esitteli ensimmäisen kannettavan tietokoneen akun kokoisen polttokennon

Kyseenalaisen käyttöturvallisuuden ohella alkoholia sähköksi muuntavien polttokennojen suurin ongelma on vielä toistaiseksi ollut se, että näiden kokoa ei ole onnistuttu kutistamaan aivan riittävän pieneksi todellista mobiilikäyttöä ajatellen. Elektroniikkavalmistaja Panasonic on nyt onnistunut ratkaisemaan polttokennojen koko-ongelman pakkaamalla tämän tavallisen kannettavan tietokoneen akun kokoiseen tilaan. Ainoastaan 270 kuutiosenttimetrin kokoinen polttokenno on noin puolet aiempia vastaavia malleja pienempi ja mahtuu jo mainiosti tavallisen läppärn akun tilalle. 329 gramman painoisesta polttokennosta luvataan riittävästi sähköä noin 20 tunnin tietokonekäyttöön 2 desilitran metanolitankkauksesta.
Samalla kertaa kannettavan akun korvaavan polttokennon kanssa Panasonic esitteli myöskin itsenäisen sähköä tuottavan polttokennon, jota voidaan käyttää periaatteessa minkä tahansa sähkölaitteen voimanlähteenä. Oikean puoleisessä kuvassa virtaa laitteesta saa pieni matkatelevisio.
Panasonic on ilmoittanut kaupallistavansa tuotteen vuoteen 2012 mennessä, joten aivan vielä polttokennokannettavia on turha kaupasta etsiä.
Lähde: hwww.crunchgear.com




(10 arviota, keskiarvo: 4.50/5)



“Kyseenalaisen käyttöturvallisuuden”? Niin ne vain perusakutkin posahtelevat…
Butaani eli sytkärikaasu olisi myös voinut olla ihan hauska polttoainevaihtoehto. Sitä taitaa olla helpompi saada kaupasta kuin metanolia?
S252: Esimerkiksi huoltoasemalta saa metanolia pakkasnesteen nimellä. Kovin hankalaa hankkiminen ei siis ole
Pakkasneste on kylläkin glykolia. Metanolia on sen sijaan halvoissa ikkunanpesuaineissa. Metanolia käytetään myös polttomoottori rc-autoissa yms, joten kyllä sitä on tarjolla, ja vieläpä edulliseen hintaan.
On vaan melkolailla terveydelle vaarallista tuo metanoli. Eipä sillä että butaaniakaan juoda kannattais mutta ei taida kuitenkaan niin vaarallista olla kuin metanoli.
“Eipä sillä että butaaniakaan juoda kannattais”
Butaani on kylläkin huoneenlämmössä kaasuna, joten sen juominen olisi melko hankalaa.
Ja pitää olla aika urpo että menisi juomaan metanolia täytön yhteydessä.
Polttokennojen tulemista on jo vuosia hehkutettu ja ennustettu. Paskat tuo kuitenkaan tule vielä 2012, venyy vaan kuitenkin jonnekin 2020 paikkeille.
pepe> luuletko että mittarilla oleva 98 on suun kautta nautittuna yhtään terveellisempää ku metanoli… kuinka moni ottaa vahingossa tankatessa huikkaa?
NO niinniin. Olis varmaan pitänyt lisäksi sanoa että metanoli imeytyy ihonkin läpi aika tehokkaasti. Bensa ja butaani kai ei niin tehokkaasti. Mutta juu, olen hiljaa ja annan asiantuntijoiden jatkaa
[...] on akkujen heikko kesto. Ongelman ratkaisussa on haettu lähimenneisyydessä apua esimerkiksi polttokennoista ja aurinkopaneeleista, toistaiseksi kuitenkin ilman läpimurtoa. Tässä omasta mielestäni [...]