Kun uusin Bond-elokuva Quantum of solace alkaa suunnilleen puolen tunnin kuluttua siitä mihin Casino Royale jäi, kertoo Activisionin uuden Bond-pelin ensimmäinen kohtaus mitä noiden minuuttien aikana tapahtui: Vartissa Bond listii muutaman tusinan Quantumin kätyreitä, pudottaa helikopterin ja kaappaa mr. Whiten mukaansa.

Peli on klassinen 1st (välillä myös 3rd?) person shooter muutamilla yksinkertaisilla ongelmanratkaisutehtävillä lisättynä. En ehtinyt pelata vielä kovin pitkälle, mutta alun jälkeen peli seurailee ainakin parin ensimmäisen tason ajan melkoisen tarkasti leffan juonta ja kohtauksia, joita on muutettu pelattavaksi vaihtelevalla menetyksellä. Jatkossa selviää onko mukana muitakin kohtauksia. Hyvä puoli leffan juonen seuraamisessa on se, että halutessaan pelaaja voi eläytyä Bondiksi lähes suoraan leffan toisintona, mutta toisaalta peli ei tarjoile suuria yllätyksiä kuten jotkut hyvät leffoihin perustuvat pelit. Parhaimmillaan onnistuneessa lisenssipelissä on käytetty valkokangasversiosta vain alkuperäisidea ja ehkä osa juonesta, mutta itse peli onkin sitten toteutettu mielikuvituksen kanssa.

Muut tehtävät ovat yksinkertaisia kulje sokkelon läpi – tapa kaikki tyylisiä. Lyhyet ”ongelmanratkaisut” ovat sitten luokkaa painele nuolinäppäimiä kun valo syttyy -sarjaa. Tässä mielessä 16 vuoden ikäraja voi ehkä aliarvioida teinien ongelmanratkaisukykyä…

En malta olla mainitsematta että muutama vuosi sitten tahkosin innolla läpi PS2:n From Russia with love -pelin joka perustui samannimiseen elokuvaan (suomenkielinen nimi 007 Istanbulissa). Pelin tunnelma tavoitti hyvin vanhojen 1960-luvun Bondien hengen. Peli oli myös toteutettu elokuvan juonta mukaillen, mutta myös omia aineksia sopivasti lisäten. Lisäksi siinä olivat mukana leffojen pakolliset ajokohtaukset konekivääreineen ja ohjuksineen. Unohtamatta muita hilavitkuttimia, pelissä pääsi lisäksi kokeilemaan radio-ohjattavaa helikopteria, laserkelloa jne. Uusimmissa leffoissa ja tässä pelissä vitkuttimet loistavat poissaolollaan. Onkohan Bond vai käsikirjoittajatiimi aikuistunut?

Mutta takaisin peliarvosteluun:
Näytön päivitys ja hahmojen animointi on suhteellisen sujuvaa, mutta jotenkin kuvittelisi PS3:n resurssien riittävän parempaankin… Välianimaatioista ja välillä pelistäkin tosin tunnistaa hyvin Daniel Craigin vesurilla veistetyn turpavärkin. Taustojen grafiikat ovat genrelle ominaisia, eli ne eivät ole pääasia eivätkä tarjoile suuria elämyksiä. Kontrollit toimivat loogisesti eikä kentissä ei ole bugeja kuten näkymättömiä kynnyksiä tai piilossa olevia ovia, jolloin pelaaja tuskastuu nopeasti.

Pelin soundtrackissa ei ole todellakaan säästelty leffasta tutuksi tullutta tunnaria ja muita taustabiisejä. Bond-tunnari soi vanhempien leffojen ja useimpien pelien tapaan taustalla vähän väliä, kun taas kahdessa uusimmassa leffassahan se kuullaan vasta lopputekstien alkaessa.

Ääninäyttelijöiksi on onneksi saatu leffasta ainakin Craigin Bond ja Judi Denchin M, jonka äänen tunnistaakin huomattavasti paremmin kuin Craigin nykyisen harvasanaisen Bondin ääneksi.

Kaikkiaan peli on kuitenkin ihan viihdyttävä kokemus, jos vain varautuu siihen, että lisenssipelit ovat enemmän tai vähemmän varsinaisen leffan oheistuotteita. Ainoa mikä oikeastaan jäi harmittamaan, oli se ettei pelissä päässyt Aston Martinin puikkoihin.

Testailut on suoritettu pelin PS3 versiolla, mutta peliä on saatavilla myös konsoleille PS2, Wii ja Xbox 360 sekä myöskin Windows PC:lle

Lisää arvioita pelistä löytyy vaikkapa seuraavilta sivustoilta:
gamereactor.fi, konsolifin.net ja metacritic.com

Edellinen artikkeliVaroitusmerkki-nukke
Seuraava artikkeliAsus Eee Top on kosketusnäytöllä varustettu edullinen pöytäkone