Julkisissa kulkuvälineissä istuskellessa tulee näinä päivinä tuon tuosta mietittyä, että tarvitaanko maailmaan enää lisää taskuun mahtuvia, sähköistä piipitystä kaiuttimistaan päästäviä laitteita.

Se taas tilityksestä. Tässä vaihteeksi kuitenkin yksi varsin hauskan oloinen ääntä päästävä low-tech innovaatio, jota voisi olla jopa hauska päästä kokeilemaan. Tässä esitellyn Drawdio-äänikynän ideana on, että tavalliseen lyijykynään liitetty yksinkertainen syntetisaattori tuottaa ääniä lyijykynän piirtojäljen sisältävän grafiitin johtavuuden perusteella.

Käytännössä homma toimii siten, että toisen käden sormi painetaan kiinni piirtojäljen aloituskohtaan, jolloin paperille piirretty jälki yhdessä ihmiskehon kanssa muodostaa äänten syntyy vaikuttavan virtapiirin. Mallia menosta oheisella videolla.

Oman äänikynän valmistukseen tarvittavat osaset saa tilattua ladyada.net sivujen kautta hintaan $19,50. Sivuilta löytyy myös yksityiskohtaiset ohjeet, joiden avulla näppärä elektroniikan taitaja rakentaa itselleen äänikynän helposti alkutekijöistä.

Edellinen artikkeliSlicer on pulkka joka toimii yhtä hyvin nurmikolla kuin lumella
Seuraava artikkeliAmazon.co.uk aloitti MP3-musiikin myynnin sopuhintaan Briteissä