Alkuvuodesta Verkkokauppa Amazon lupasi, että tämä tuo ladattavan MP3-musiikin myyntiin verkkokauppaansa maailman laajuisesti ennen vuoden loppua. Vaikka vaikuttaisikin siltä, että kunnianhimoisesta tavoitteesta ollaan jouduttu tinkimään, niin kaupan Englantilaisilla sivuilla, osoitteessa Amazon.co.uk MP3-myynti on nyt kaikessa hilaisuudessa käynnistynyt.

Hienointa uutisessa on se, että levyjä myydään sopuhintaan. Uutuuslevyt on hinnoiteltu 3-5 punnan, eli noin 3,5-6 euron hintaiseksi. Vaikkapa Kings of Leonin uutuusalbumin saa ladattua omakseen kolmella punnalla, eli 3,5 eurolla!

Kun viime viikolla myös Saksassa avautui Mp3-kauppa, josta kokonaisia albumeja saa ostettua ilman kopiosuojausta 5 euron hintaan, voisi toivoa että laskevien hintojen trendi leviäisi ajan myötä myös pohjoiseen. Tätä nykyä ladattavasta albumista kun saa suomessa edelleen tilittää tiskiin vähintään sen kymmenen euroa.

Lähde: amazon.co.uk

Edellinen artikkeliDrawdio-musiikkikynä kertoo miltä käsialasi kuulostaa
Seuraava artikkeliGloomy Bear Teddynallehattu