Tee-se-itse 3d-kamera 2

Tee-se-itse 3d-kamera 1

Tässä artikkelissa esittelemme kuinka rakentaa edullinen 3d-kamera kahdesta kertakäyttökamerasta sekä kuinka katsella kolmiulotteisia kuvia. Materiaaliksi tarvitset kaksi kertakäyttökameraa, roudarinteippiä sekä sakset. Kamerat voi toki korvata kahdella digitaalipokkarilla, mutta se kyllä syö hieman tämän kameran uskottavuutta.

Aseta kamerat vastakkain samasta päädystä siten, että linssit ovat samalla tasolla ja noin 7-8 cm etäisyydellä toisistaan, kuten ovat ihmisen silmätkin. Sitten teippaa kamertat yhteen kuten kuvassa. Älä teippaa kameroiden nappuloita tai linssinsuojusvipuja.

Ottaessasi kuvan, paina molemman kameran laukaisinta samaan aikaan. Kohdetta valitseassasi hienoimman 3d-efektit saa kun kuvassa tapahtuu sekä etu- että taka-alalla.

Kuvien katselu onnistuu yksinkertaisimmillaan kun asetat kuvat rinnakkain ja katsot kuvia ristiin. Silmät ristissä siis. Silloin syntyy kahden kuvan keskelle aivan kuin kolmas kuva, johon tarkentamalla katseen, kuva muuttuu kolmiulotteiseksi. Voi myös hankkia erityisen linsseillä varustetun katselulaitteen tähän tarkoitukseen, kuten tämän.

Kuvat voi myös yhdistää gif-animaatioksi, jossa kaksi kuvaa vaihtuvat esim. viisi kertaa sekunnissa.

Tee-se-itse 3d-kamera 3

Lähde: photojojo.com.

Edellinen artikkeliPlaystation 3 firmware 2.60 julkaistu
Seuraava artikkeliRakenna itse panoraamapää puusta noin 10 eurolla