glucose_x2201

Diabeteksestä kärsivälle verensokerin jatkuva tarkkailu on kirjaimellisesti elintärkeää. Tähän asti verensokeri on täytynyt tarkistaa aina ikävästi verinäytteen perusteella. Lähitulevaisuudessa tarkkailuun saattaa kuitenkin riitää esimerkiksi pelkkä vilkaisu potilaan ranteen iholle.

Yhdysvalloissa Massachusettissa sijaitsevassa Draper Laboratoriossa ollaan nyt kehitetty polymeeriä, jonka väriominaisuudet muuttuvat ympäröivän kemiallisen koostumuksen perusteella. Tällä hetkellä polymeeri reagoi natriumpitoisuuden muutoksiin, mutta myös glukoosipitoisuuden, eli  sokerin muutoksia pitäisi pian olla mahdollista havaita. Kun kyseinen polymeeri saadaan kehitettyä valmiiksi, tämän avulla olisi mahdollista injektoida pieni täplä tatuoinnin tapaan diabeteksestä kärsivän potilaan iholle. Täplän värin muutoksia reuraamalla potilas voisi helposti aina päätellä sen hetkisen sokeripitoisuuden veressä, eikä erillisiä verinäytteitä enää tarvittaisi.

Lähde: medgadget.com

Edellinen artikkeliI-Shovel on automaattinen lumikola
Seuraava artikkeliPekonimies