Apple julkisti kaikkia kilpailijoita nopeammaksi väitetyn Safari 4 selaimen

apple_safari_4_screenshot

Sen jälkeen kun Google julkisti syyskuussa oman, erityisesti nopeudestaan kiitellyn webbiselaimen nimeltään Chrome, on selainmarkkinoiden kilpailluin ominaisuus ollut selvä. Nettiselaimen nopeus on muodostunut selväksi valtiksi, jonka avulla yritetään houkutella “merkkiuskollista” käyttäjää vaihtamaan selainta uuteen. Uusia “huippunopeita” selaimia on tullut markkinoille lähes kuukausittain Safarilta, Firefoxilta ja jopa Microsoftilta, joka tähän asti on luottanut selainmarkkinoilla kilpailussa lähinnä hallitsevan markkina-aseman hyödyntämiseen.

Uusin nopeimman selaimen titteliä haastava on Applen tänään julkistama . Myönnettävä on, että ainakin paperilla ominaisuudet vaikuttavat mainioilta. Erityisesti Applen uudesta Javascript-tulkista nimeltään Nitro luvataan ihmeitä ja tämän ansiosta sivujen pitäisi latautua ohjelmalla yli kolme kertaa IE 7 -selainta nopeammin ja lähes 3-kertaa nopeammin, kuin Firefox 3-selaimella.

Nopeuden lisäksi uudelle Safarille luvataan täydellistä HTML 5 sekä CSS 3 tukea, jotka mahdollistavat entistä rikkaamman webbisisällön. Puhtaasti teknisten ominaisuuksien lisäksi selain on varustettu useilla 3D-efekteillä, joiden avulla esimerkiksi suosikkisivuista saadaan nopeasti kaarevaa seinää muistuttava esikatselukollaasi. Webbikehittäjien iloksi 4 on myös varustettu sisäänrakennetuilla debug- ja optimointiominaisuuksilla.

Uuden Safari 4 selaimen betaversio on heti ladattavissa osoitteesta apple.com/safari/

Aiottekos ottaa tyypit?

Samaa aihetta sivuavat artikkelit

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (18 arviota, keskiarvo: 3.28/5)

Kommentit

  1. Vote -1 Vote +1Apple boy (vanha johannes)
    kirjoittaa:

    heti lähti lataukseen. Tämä vanhakin safari on kyllä aika kiva.

  2. Vote -1 Vote +1Joonas
    kirjoittaa:

    Ei löydy linux-versiota ja todennäköisesti Opera päihittää vielä nopeudessa. Käytettävyydessä ainakin ylivoimaisesti, joten näillä jatketaan=>

  3. Vote -1 Vote +1Firefox user
    kirjoittaa:

    Taidan ihan vain pysyä firefoxissa. Kyllä ne bugit tulee näkyviin jossain vaiheessa. Nopeudesta en ole varma.

  4. Vote -1 Vote +1asd
    kirjoittaa:

    Ei sillä nopeudella niin väliä ole mutta lisäosien takia joudun pysymään firefoxissa esim (WOT ja adblock-plus. Tosin adblockin saa myös operaan)

  5. Vote -1 Vote +1tää on P***A
    kirjoittaa:

    tää on TODELLA hidas

  6. Vote -1 Vote +1Tema
    kirjoittaa:

    En oo ymmärtäny tota chromenkaan “nopeutta”. Teen siitä tällä hetkellä syvempää tutkimusta työtä varten ja hidashan se on kuin mikä, jos käyttää paljon välilehtiä.

  7. Vote -1 Vote +1Otto
    kirjoittaa:

    Itellä Chrome enkä kyl aio vaihtaa kun on hyvin toiminut ja todella nopeasti, katotaan mitä kokemuksia tosta kerrotaan ja mietitään sitten.

  8. Vote -1 Vote +1Nimetön
    kirjoittaa:

    Kyl tää pleikka 3 selain rulettaa :D . Youtubee on kivaa katella ym… Tulikettu jää tähän koneeseen.

  9. Vote -1 Vote +1Apple boy (vanha johannes)
    kirjoittaa:

    Ainakin Mac:ssä safarin käytettävyys on ylivoimainen. En kaipaa enää yhtään Kubuntussa ollutta konqueror selainta tai firefoxia.

  10. Vote -1 Vote +1pekka
    kirjoittaa:

    Opera selkeästi paras. Siinä on kaikki tarvittava vakiona. Ei tarvitse mitään kummempia lisäosia latailla. Toimii aina sulavasti, paras käytettävyys ja kaikki voivat räätälöidä sen itselleen mieleiseksi.

  11. Vote -1 Vote +1Murmeli
    kirjoittaa:

    Tähän saatavilla mitään plugineita?

  12. Vote -1 Vote +1Etemu
    kirjoittaa:

    Ihan vakuuttava tämä on. Paitsi että ei taida olla suomen kielelle vaihdettavissa.

  13. Vote -1 Vote +1KDEuser
    kirjoittaa:

    Konqueror ja chrome FTW

  14. Vote -1 Vote +1Nimetön
    kirjoittaa:

    on se jännä…apple….safaari… on se jännä.. joo ite latasin tän, toimii vallan mainiosti :P

  15. Vote -1 Vote +1fggasd
    kirjoittaa:

    Iha hyvi toimii mut en nyt menis nopeaksi haukkumaan.. Typerää kyllä kun ei (ainakaan tällä koneella) muista noita sivujen kuvia tuolla top-sivulla.. eivät nuo harmaat laatikot kerro kovin paljoakaan.

    Pariin ihan käytettävyysongelmaankin törmäsin, mutta luulisi applen sellaiset hiovan aika nopsasti kuntoon..

  16. Vote -1 Vote +1Wintoosa
    kirjoittaa:

    Latasin ja juman zukka, kun on nopee! Javasivut kyllä viilettää vaan ohi, ettei itte kerkee mukaan. Ihan hyvä. Hieman on hidastelua toisinaan, mutta tää on vielä beta. Suosittelen. Ja toi “seinä” ominaisuus on oikeesti tosi hienon näkönen.

  17. Vote -1 Vote +1Ju
    kirjoittaa:

    Vaikuttaa ihan hyvältä. Vois jopa siirtyä käyttämään tätä Firefoxin sijaan.

  18. Vote -1 Vote +1pokemon
    kirjoittaa:

    Kyllä tää IE hakkasi ton Safarin nopeudessa ja käytettävyydessä ihan ongelmitta, en tajua mitä höpötätte että Safari on nopea ja hyvä, ja eikä se tulikettukaan nyt niin mahtava ole, kaatuilee ihan koko ajan.

  19. Vote -1 Vote +1Razor
    kirjoittaa:

    Eipä toi nyt kummoiselta vaikuttanut, kun välilehtiä aukaisee useampia muuttuu selain todella hitaaksi ja kömpelöksi. Paree ku pysyy Firefoxissa.
    Käyttiksenä oli XP

  20. Vote -1 Vote +1E
    kirjoittaa:

    Ihme säätöä näiden selaimien kanssa. Itse olin tyytyväinen opera 6:n ja 7:n vaikka miten pitkään – Mouse gesturet rokkaa. Nyttemmin operatkin vähän menny bloatin puolelle ja saanu tehdä tilaa firefoxille ilman mitään järkevää syytä…

    Chromea oon kokeillu mutta en huomaa eroa firefoxiin ja tuo applen viritys nyt on jokseenkin naurettava jos sitä markkinoidaan lähinnä 3d-esikatselun ja applen leiman kanssa. Taidan pikkuhiljaa siirtyä takaisin IE:n pariin, se alkaa vaikuttaa ainoalta perusselaimelta jolla ei ole mitään ihmeellisiä kikkailuja takataskussa. Kaatuileekin vähemmän kuin firefoxi.

  21. Vote -1 Vote +1SenSen
    kirjoittaa:

    Ihan jännä. En nyt mitään eroa Operaan huomaa, mutta näyttää ihan kivalta. Ehkä tätä vois hetken käyttää. Hiirieleitä ikävä :/

  22. Vote -1 Vote +1neo
    kirjoittaa:

    Hyvähän tuo safarin selain on.. Tosin käytössäni on mac joten katselen asiaa applen lasit päässä.. Mut ainakin os x ehken paras selain mitä on.. Beta tosin vielä joten itse odottelen et tulee ihan kunnon versio, beta testauksen tehkööt he joille siitä maksetaan..

  23. Vote -1 Vote +1Vilunki
    kirjoittaa:

    Jos pitää mainoksia katsella niin FF+adblock ei tule vaihtumaan..

  24. Vote -1 Vote +1make
    kirjoittaa:

    voiks joku kertoo, kun latasin tän kooneelleni (win xp pro) niin miten noi 3D toiminnot saa näkkyy?

    Kiitos jo etukäteen! ;)

Kerro ajatuksesi

*

Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!