bentss_1350208c1

Klisee siitä, että auto olisi monelle enemmän oman itsetunnon kohottaja, tai keino tehdä vaikutus naisiin, kuin varsinaisesti kulkuväline, on jo niin loppuun kulunut, että aiheesta enää harvoin löytyy uutta ammennettavaa.

Tuore, Walesin Yliopistossa toteutettu tutkimus antaa kuitenkin täysin uutta pohjaa käsitteella autosta ”peniksen jatkeena”. Yliopiston psykologian laitoksella läpi viedyssä tutkimuksessa ryhmälle 21-40 vuotiaita naisia näytettiin kuvia samoista henkilöistä, joissa toisessa tapuksessa oltiin Hopeanvärisen Bentley Continentalin ja toisessa kolhiintuneen Ford Fiestan ratissa.

Tuloksena oli selvästi havaittavissa, että Bentleyn kyydissä kuvattuna mies näyttää Fiestakuskia vetävämmältä. Toisaalta sama tutkimus osoitti, että miehelle ei ollut merkitystä, millaisen menopelin kyydissä nainen istui, kun tämän viehkeyttä arvioitiin. Tutkimusta vetäneen Tohtori Dunnin mukaan tämä johtuu siitä, että naisilla on taipumus arvioida tarkemmin potentiaalisen puolison varakkuutta, kun miehet taasen tyytyvät arvioimaan naisten kasvonpiirteitä, sekä ruumiinrakennetta.

Eli äkkiä kaikki poikamiehet vähintäänkin tuunaamaan sitä Corollanrämää, ennen ensi perjantain cruisinkeja!

n

{democracy:192}

Lähde: telegraph.co.uk

Edellinen artikkeliCell-Mate korvaa näppärästi Bluetooth-härpäkkeen
Seuraava artikkeliVuzix päivittää videosilmikkonsa ”täydennetyllä todellisuudella”