vuzix-vr920-augmented_reality

Korkealaatuisten videosilmikkojen valmistajana kunnostautunut Vuzix on tuomassa huippumalliinsa VR920 täysin uusia ovia avaavan ominaisuuden ensi kesänä. Pienen lisäkameran, sekä paikanussensorin ominaisuudessa saapuva lisäominaisuus liitetään kolmiulotteista kuvaa katsojan silmille kuvastavan silmikkoon, jonka jälkeen kokonaisuutta voidaan käyttää ”täydennetyn todellisuuden” (tai englanniksi ”augmented reality”) katselulaitteena.

Idea käsitteessä täydennetystä todellisuudesta on, että todellista maailmaa voidaan täydentää reaaliajassa digitaalisella tiedolla suoraan katsojan silmille. Esimerkiksi Vuzix-silmikon kanssa asunnossaan liikkuva voisi kirjahyllyä katsellessaan saada yksittäisistä kirjoista välitöntä lisätietoa vaikkapa internetistä suoraan silmiensä eteen. Sovellusten toimivuus riippuu luonnollisesti pitkälle siitä, kuinka tarkasti kamera saadaan tunnistamaan ympäristöstä havaittua tietoa. Tulevaisuuden visioissa esimerkiksi poliisilla voisi olla vastaavan tyyppinen sovellus, jonka avulla kadulla kulkeva henkilö voitaisiin tunnistaa pelkästään tätä kohden katsomalla, kasvonpiirteiden perusteella.

Mutta palataksemmme takaisin maan pinnalle, on muistettava että kyseessä on kuitenkin vasta teknologian ensimmäisiä kaupallisia sovelluksia. Mielenkiintoista kuitenkin nähdä, millaisia sovelluksia tämän päälle alkaa julkaisun myötä ilmestymään.

Hintaa tälle ”täydennetyn todellisuuden” lisälaitteelle on luvassa Yhdysvalloissa noin 100 dollaria. Sen lisäksi tarvitaan Vuzix VR920 videosilmikko, jolla on hintaa noin 399 dollaria.

Vuzix videosilmikoita on tilattavissa suomeen esimerkiksi Briteistä, Firebox.com-verkkokaupasta, alkaen 149 punnan hintaan.

Kautta: engadget.com

Edellinen artikkeliUusi tutkimus vahvistaa myytin: kallis auto tekee komeaksi naisten silmissä
Seuraava artikkeliDow Jones Hanky on kasvopyyhe vuosien 2004-2009 indeksikäyrällä