3387753757_f5ab39dcc5_b

Sähköautovalmistajista viime vuodet eniten huomiota kerännyt Tesla on tähän asti valmistanut markkinoille ainoastaan rajoitetulle kohderyhmälle suunnattua Tesla Roadster -mallia. Kaksipaikkainen, 100 000 dollaria maksava roadster on merkille pantavilla ominaisuuksillaa, kuitenkin ehtinyt herättää massiivista huomiota autopiireissä.

Autovalmsitaja Tesla Motorsin pidemmän aikavälin tähtäimenä on avoimesti aina kuitenkin ollut tehdä sähköautoistaan lopulta ”koko kansan menopelejä”. Tämän kehityssuuniikenteeseen saapuvasta mallista on ehtinyt jo tihkua tietoja markkinoille aiemminkin, niin ainakin allekirjoittaneen kohdalla tämän juuri julkistetut ominaisuudet onnistuvat lyömään ällikällä. Erityisesti auton, jopa 480 kilometrin toimintasäde kertalatauksella on varmasti parempi, kuin kukaan osasi ennalta odottaa.

Muita herkkuja autosta löytyy mm:

  • Tilat jopa seitsemälle matkustajalle
  • Ohjaamossa 17-tuuman kosketusnäyttö, jonka suurinta osaa auton ominaisuuksista ohjaillaan. Konsoli on myös täysin 3G/internet valmis
  • Jopa 480 kilometrin toimintamatka toimintasäde (eri akkupaketteja saatavilla). Akut voidaan ladata täyteen neljässä tunnissa 220 voltin verkkovirrasta. Voimavirralla 440 voltin virralla auto voidaan ”pikaladata” täyteen jopa 45 minuutissa
  • autolle myönnetään 3 tai 4 vuoden takuu ja akuille 7-10 (näitä asioita ei vielä ole lyöty lukkoon)
  • uuden akkupaketin hinta jää alle 5000 dollarin (n. 3700 euroa)
  • kiihtyvyys 0-100 km/h alle 6 sekuntia
  • yksiportainen vaihteisto
  • kori valmistettu pääosin alumiinista. kokonaispaino autolla noin 2000 kiloa, josta akkujen paino noin 500 kiloa
  • Tesla Motors on aloittanut neuvottelut akunvaihtoasemien infrastruktuurin kehittämiseksi. akun vaihto onnistuu tätä varten suunnitellulla laitteistolla 5-8 minuutissa.
  • Teslan omien laskelmien mukaan sähköauton käyttäjä säästää bensauton käyttöön nähden 10-15 000 dollaria energian hinnan säästöinä (tämä laskettu Yhdysvaltojen bensa- ja sähköhinnoilla)
  • Auton myyntihinnaksi tulee 49 900 dollaria, eli noin 37 000 euroa.

Näillä ominaisuuksilla ja hinnoilla vielä ei tietenkään voida puhua mistään ”kansanautosta”. Sen sijaan ylemmän keskiluokan automallien kalliimmassa päässä auto voi jo kilpailla lähespä ominaisuuksien ja hinnankin puolesta. Varsinkin jos auton hankkija malttaa laskea ajan myötä säästetyt bensakustannukset, saattaa Tesla Model S olla jopa järkihankinta.

Lähde: teslamotors.com

kautta: autoblog.com

Edellinen artikkeliXPOSED! on röntgenlaukku
Seuraava artikkeliHilavitkutin.com kysyy: paras kohtuuhintainen NAS-asema?