smartfaucet

Julkisissa vessoissa jo lähes tulkoon standardiksi muodostuneet, liiketunnistetimella varustetut vesihanat alkavat olla jo niin arkpäiväinen juttu, että on jo oikeastaan ihme, että vesihanateknologian saralla ei ole tapahtunut mitään uutta ja mullistavaa tämän jälkeen. Nyt liikkeellä on kuitenkin uusi yrittäjä, joka selvästi on päättänyt muuttaa tavan, jolla ihmiset pesevät käsiään vessassa. Älykkään kodin varustamiseen erikoistunut iHouse on esitellyt vesihanamallin nimeltään SmartFaucet, eli ”ÄlyHanan” joka kätkee sisäänsä koko joukon jännää tekniikkaa, jonka ansiosta lavuaarin äärellä seisominen ei enää koskaan ole entisensä.

SmartFaucet älyhana toiminta perustuu tähän integroituun kasvojentunnistukseen, jonka ansiosta hana osaa tarjoilla tämän äärelle asettuneelle aina mieleiseen lämpötilaan säädettyä vettä. Jotta aika ei käsiä pestessä kävisi myöskään pitkäksi, hanaan integroitu kosketusnäyttö osaa jopa näyttää sähköposteja ja tuoreita uutisia pesupuuhissa olevan henkilön turpavärkin perusteella.

Mahtavaa. Juuri tällaista olenkin kaivannut jo pitkään!

Videota tarjolla hypyn jälkeen.


Kautta: gizmodo.com

Edellinen artikkeli”Hei, leikitäänkö legoilla vesikidutusta?”
Seuraava artikkeliBertone Mantide, pohjana Corvette ZR-1