
Citroën on mielestäni löytänyt aina hienoja muotoja ja laittanut ne autoon, usein tuotantoon saakka. Karin ei koskaan päätynyt tuotteeksi, mutta hieno konsepti-prototyyppi esiteltiin vuonna 1981. Suunnittelijana toimi Citroënin stylisti Trevor Fiore. Kolmenistuttava, jossa ohjaaja istuu keskelle ja kaksi pelkääjää sivuilla hieman taaempana olisi sopinut loistavasti myös yhdistämään eri puolella rattia suosivat valtiot.
Jälleen herää kysymys, miksi tällaiset hienot konseptiautot jäävät tehtaan hyllyille pölyyntymään tai päätyvät museoihin. Vai onko teillä tarjota hyviä esimerkkejä tuotantoon päätyneistä upeista konseptiautoista?
Lähde: www.citroenet.org.uk (via www.likecool.com)







(11 arviota, keskiarvo: 4.55/5)


Kun katsoo tuota alaoikeaa kuvaa, niin ei voi kuin olla ihmettelemättä miksei tullut myyntiin. Muutenkin lievästi sanoen kulmikas, vaikka kulmikkuus olikin muotia -80-luvulla ja hieman nykyäänkin.
Vielä 80-luvulla olisi voinut toimiakin, kun ihmiset eivät olleet niin leveitä.
joo olis voinu 80-luvulla hetken aikaa toimiakki ja sit 90-luvulla se oliski jo joutanu romuttamolle. hirveä auto, tunnistaa kyllä citroeniksi
“Jälleen herää kysymys, miksi tällaiset hienot konseptiautot jäävät tehtaan hyllyille pölyyntymään tai päätyvät museoihin.”
a) Joku osa ei oikeasti toimi vaikka näyttääkin hienolta
b) Kaikki toimii mutta kokeelliset osat maksaa niin paljon että ei ole kannattavaa valmistaa sarjatuotantona
(click to show comment)
Erittäin hieno auto kerrankin hilavitkuttimessa.
En ymmärrä mitä vikaa tuossa on.
Tulis mun auto talliin samantien jos vain jostain tuon saisi.
Kertokaapas jos tiedätte miten tuossa avautuu ovet, ainakaan minun silmiini ei tuolla sivulla osunut kuvaa jossa se näkyisi
Mutta onko se enää konseptiauto jos se on päätynyt tuotantoon?
Ohjaamo näyttää futuristiseltä vielä nykypäivänäkin. Pienellä nykyaikaistamisella tuosta saattaisi saada nätinkin.
(click to show comment)
Ei voi kuin sanoa että on ne sitroenit joskus olleet kauniita autoja. Tuokin auto on niin paljon erinlainen kuin muut “normaalit” autot. Ainakin minä ajaisin mielummin persoonallisella sitikalla jossa vaihdekeppi tulee katosta kuin tylsällä sakemannilla jossa kaikki on siellä missä odottaakin ja kaikki toimii mittalaitteen tarkasti. Eläköön innovaatisuus!
Suoraan sanottuna siistein auto ikinä!
Harmi vain että siihen on hyvin yksinkertainen syy miks tällaset autot ei koskaan pääse markkinoille.
Autoteollisuus ei halua ottaa sitä riskiä, että jostain automallista ei saada maksimaalista voittoa. Jos mielipidemittausten sun muiden tutkimusten tuloksena tämän auton myyntiennuste on pieni, ideaa ei lähdetä jatkamaan.
Toisaalta kalliita erityisautoja joissa voi vähän revitelläkin, ostelee vaan sellaset idiootit jotka haluu ajella hummerilla tai jollain neonvärisellä tuunatulla urheiluautolla missä on tribaalikuvioita.
Miksi näitä sitten ylipäätään tehdään? En ole varma. Ehkä konseptiautoilla autofirmat haluavat vain pistää suurissa mediatapahtumissa sun muissa toisiaan paremmaksi ja promota itseään enemmän innovatiivisena.
Hienoa vaan että tässäkin puki hehkutetussa innovaatioyhteiskunnassa oikeat innovaatiot, kuten tämä auto, eivät selviydy. Innovaatio on hieno asia vaan jos siitä saa rahaa.
Mutta toisaalta onhan mahdollisesti floppaava sarjavalmisteinen auto iso riski.
Toisaalta riskien minimointi tekee designista tylsää.
Kerrassaan upea!
Nykyajan autoteollisuutta säätelee valtava määrä säädöksiä, kuten esimerkiksi Euroopassa nykyään pakollinen jalankulkijoiden vammojen minimointi törmäystilanteissa. Samoin autojen pitää olla vähän kuluttavia ja kuitenkin hyviä ajaa, joten lopulliseen muotoon vaikuttaa suuri määrä käytännön asioita ja lainsäädäntö.
Valmistamisen kannalta tämän kaltaiset konseptiautot saattavat sisältää jo mainittuja monimutkaisia ja epäkäytännöllisiä osia, joita ehkä nykyään pystyttäisiin hyvin valmistamaan, muttei mahdollisesti tämän auton aikakaudella. Käytännön kannalta auton istuinten asettelu vaikuttaa myös hieman huonolta, joten näitä tuskin olisi myyty kovinkaan montaa kappaletta.
Konseptiautojen idea ylipäätään on olla täysin älyttömiä ja täynnä radikaaleja ideoita, joista jotkin saattavat päätyä tuotantoon joskus. Onneksi tämä ei päätynyt, kun tuntee Citroënin maineen autojen luotettavuudessa, etenkin sähköjen toimivuuden kannalta
.
(click to show comment)
Ennen vanhaan autot kesti kymmeniä vuosia. (mm. enoni LADA on ollut toiminta kunnossa yli 40 vuotta ja itse on pystynyt korjaamaan viat, jos jotain on mennyt epäkuntoon). Nykyajan autoissa tulee ongelmia muutaman tuhannen kilometrin jälkeen ja varaosat maksavat TÖRKEESTI. Ennen vanhaan myös autot näytti paremmilta. Nykyään pitää olla iso bensasyöppö, jolla pääsee lujaa ja on helppo ajaa jalankulkijoiden yli. Ja mikä hauskinta: niissä pitää olla kaikkea härpäkettä, kuten duunattu ledi sarja alla tai dvd teatteri. SICK!
Sivuprofiilista ja sisustasta pidän, mutta muuten aivan törkeen ruma! Tälläsen jos halvalla sais, niin vois kakkosatoks ostaa
Pidän myös Citroenin muotoilusta nykyään. Malleissa on yleensä jotain säväyttävää kulmikkuutta ja omaperäisyyttä. Mutta mitä olen huhupuheina kuullut niin sitikat eivät muuten juuri kummoisiakaan ole autoina.
Mielenkiintoisia konsepteja on ollut iät ja ajat, mutta yksi mielenkiintoisimmista on omasta mielestäni ollut Saabin Aero X
(http://www.vettochetikett.info/SAAB_AERO_X/index.htm).
Tässäkin autossa ongelmana lienee kova hinta kuluttajalle.
Audi R8:han oli alunperin konseptiauto, Audi Le Mans Quattro nimeltään.
Onhan niitä konseptiautoja tullut tuotantoon, joista varmaan tunnetuimpana New Beatle.
Kaikkein huoltovarmin kulkuväline on venäläinen tankki, +60 vuotta jossain suossa, ylös, löpöä(tosin paljon) sisään ja toimii!
Puolet Hilavitkuttimen lukijoista taitaa olla pösömiehiä kun Momoshin kommentti noin pahasti miinuksella.
Onhan tuo 80-luvun autoksi tosin melko hieno, vaikka ei taida IHAN kahta 190-senttistä mahtua sivutakapenkeille.
Ruma ku rullatuoli
Ehkei päässyt tuotantoon, mutta muutamat ideat näytävät tutuilta. Kyllä tuon sitikaksi tunnistaa…
Aurinkokennot katolle, muunnos sähköiseksi ja tuotantoon
(click to show comment)