Philipsiltä läpinäkyviä OLED-näyttöjä 3-5 vuoden sisällä

philips-transparent-oled

Vähäisestä virrankulutuksesta ja edullista valmistuskustannuksistaan tunnettu OLED-teknologia tekee parasta aikaa kovaa tulemista yhä laajemmille elektroniikan markkinoille. Myös itse teknologia kehittyy kiivasta vauhtia. Elektroniikkavalmistaja Philips on juuri kertonut tuovansa 2010 markkinoille ensimmäiset ensisijaisesti valaistustarkoitukseen suunnitellut OLED-panelit. Samalla Philips kertoi kehittävänsä myös läpinäkyvää OLED-teknologiaa, jonka odotetaan saapuvan markkinoille 3-5 vuoden sisällä.

Sovelluskohteitä läpinäkytville OLED-näytöille on helppo keksiä. Teknologian avulla olisi mahdollista toteuttaa vaikkapa tuulilasinäyttöjä autoihin, tai muualle täysin läpinakyville pinnoille. Miksi ei myös vaikkapa läpinäkyvää valaisinta, josta polttimo puuttuu kokonaan?

Samaan syssyyn Philip on myös esitelly muutaman valaisininstallaation, jotka antavat kiinnostavalla tavalla ensimakua siitä, kuinka OLED-teknologia voi lähitulevaisuudessa tuoda uutta sisustusvalaisuun.

Videota Philipsi valaisinprototyypeistä hypyn jälkeen.

Kautta: oled-display.net

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (14 arviota, keskiarvo: 4.36/5)

Comments

  1. +3 Vote -1 Vote +1marr
    says:

    Minkähänlainen valoteho noissa on?

  2. Vote -1 Vote +1GWG
    says:

    Valaistustarkoituksiin ei kovin kummoinen (tarvitaan iso valaiseva pinta-ala) mutta näyttötarkoituksiin enemmän kuin riittävä.

  3. noin 2800 lumenia ;)

  4. Vote -1 Vote +1aamuKeijo
    says:

    Odotan milloin tuo tekniikka tulee silmälaseihin. Ajattele miten mukava olisi käyttää vaikka esim zoom ominaisuutta laseissa tai vaikka yö kuvausta. Niin ja infrapunalla pääsisi kohtailaisesti vaatteiden läpi katsomaan.

  5. Vote -1 Vote +1pekhe
    says:

    On kyllä hienoa kun tekniikka kehittää, en malta odottaa näitä OLED-näyttöjä :)

    Mitenkä toimisi digitaaliset verhot läpinäkyvillä OLED näytöillä.. Miettikääpä joku kiva animaatio aina kun painaa ikkunan vierestä “verhojenavausnappia” Tai joku portaattomasti scrollattava rulla ikkunan viereen säätämään verhon peittämiskorkeutta. Noh, ehkä se auringon valo jokatapauksessa tulisi läpi, on siinä niin paljon voimaa…

    aamuKeijo, entäs miten saa silmät tarkentamaan samaan aikaan silmälasien pinnalle (matkaa muutama millimetri) sekä kauas normaali katseluetäisyydelle?

  6. Vote -1 Vote +1Phiiidöör
    says:

    @pekhe

    Voisko kenties kuvan epätarkentaa niin, että ikään kuin se kuva olisi jossain kauempana, jolloin riittäisi, että silmä tarkentaa jonnekin kauemmas. Mä en nyt muista, miten nuo jo maailmassa olevat silmikkonäytöt toimii….

  7. Vote -1 Vote +1Pete
    says:

    Töissä pääsin näkemään jotain tuon suuntaisia kapistuksia kyseiseltä firmalta. Aika hienon näkösiä ovat, mutta ongelmana taisi olla heikko kesto. Eivät kyseiset kapistukset kestä kauaa ennen kuin alkaa valoteho pudota rajusti.
    Mutta mielenkiintoisia todellakin.

Speak Your Mind

*

Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!