Bendable Concrete on betonia, joka korjaantuu itsestään vedellä

Victor Li Michiganin yliopistolla on kehittänyt kollegoidensa kanssa jo 15 vuoden ajan seuraavan sukupolven betonia. Joustavaa materiaalia voidaan käyttää kuten tavallista betonia, mutta se kestää paremmin ja ”paranee” itsestään. Taipuessaan materiaaliin tulee mikro-säröjä. Nämä säröt korjautuvat muutaman sadepäivän jälkeen. Sateessa säröjen kuiva materiaali reagoi veden ja hiilidioksidin kanssa siten, että betoniin syntyy kalsiumkarbonaatti-”arpia”. Ja nämä arvet siis täyttävät säröt. Samanlainen rakenne ja reaktio löytyy luonnosta simpukankuorista.

Samantyylistä materiaalia on jo käytetty mm. Japanin korkeimmassa asuinrakennuksessa Osakassa. Myös Michiganilaisessa sillassa on tätä myös ”hiljaiseksi betoniksi” kutsuttua materiaalia. Nimi siitä, että betoniharkkojen väliin ei tarvita laajenemisyhdysosia. Toisaalta tämä aiheuttaa ääntä autojen renkaista, kun ne ajavat pienen raon ylitse.

Kuten arvata saattaa tällä itsekorjautuvalla betonilla on kysyntää alueilla, joissa maa järisee, sillä pienet murtumat ja säröt ovat usein maanjäristyksen jälkioireita betonissa. Mikäs sen kätevämpää kuin betoni, joka paranee tästä itsestään. Seuraava suuri projekti on Montanan kastelukanavat, joihin kyseessä oleva betoni on ehdolla. Betoni on kalliimpaa rakennusvaiheessa, mutta ylläpitokustannusten ja järistyksen kesto tekevät tuotteesta edullisemman pidemmällä aikavälillä.

Lähde: news.nationalgeographic.com

Edellinen artikkeliMarti Guixe: Droog Do Frame, kehysteippi
Seuraava artikkeliMiekka-makkaratikku