MeiLi M8 on ensimmäinen kopiopuhelimen kopio

Meizu M8 ja tämän kopio MeiLi 8 rinnakkain
Kiinalainen Meizu M8 on siitä mielenkiintoinen kiinalainen laite, tämän kohdalla on oikeasti yritetty toteuttaa laadukas, täysin esikuvansa, eli iPhonen veroinen laite. Toisin kuin tavallisesti kopiokännyköiden kohdalla, laatu on siis kohdallaan. Puhelin liikkuu suunnittelunsa osalta kuitenkin siinä rajalla, onko kyseessä laiton iPhone kopio, vai ihan oikeasti ensimmäinen korkealaatuinen, täysin kiinalaisten suunnittelema matkapuhelinmalli. Joka tapauksessa mallin kopiostatuksen kanssa ollaan vielä sen verran heikoilla jäillä, että tätä kiinalaista ihmepuhelinta on turha etsiä myynnistä muualta, kuin suoraan Kiinan markkinoilta.
Sen verran huomiota tämä iPhone-kopio on kuitenkin ehtinyt jo keräämään, että malli on saanut Kiinan markkinoilla jo oman kopiomallinsa. Melkoisen ironista, sanoisin.
Lähde: pmptoday.com
EDIT: videota kopioinnin kohteena olleen Meizu M8 -laitteen käyttöliittymästä hypyn jälkeen




(12 arviota, keskiarvo: 4.17/5)
(4.82 out of 5)



Itse olen pari muuta ihan laadukkaan oloista iphone kopiota nähnyt.
(Diel symphony – joka muuten on surkea)
Ja minulla sattuu olemaan Ipod touchin kopiosta tehty kopio
Suomen markkinoille “meili” olisi aika hauska nimi.
“Ja minulla sattuu olemaan Ipod touchin kopiosta tehty kopio (Diel symphony – joka muuten on surkea)”
—> http://www.e-ville.hk/fi/product/view/?id=1254
Itselläni sama soitin, eihän se edes yritä olla Ipod Touch
itse asiassa Meizu m8 ei ole iphone klooni ja sitä myydään muuallakin kuin kiinassa, kyseisen puhelimen prototyyppikin oli E3 messuilla, puhelimen levitystä on hidastanut tuotannon hitaus sillä alkuperäisten suunnitelmien mukaan sen piti olla jo jossain päin eurooppaa ja kait jenkeissäkin jonkin verran… M8 puhelinta ei yritetty tehdä iphonen veroiseksi vaan paremmaksi mitä se onkin monessa asiassa paitsi ehkä näyttö, prosessorissa on paljon enemmän tehoja ja ramiakin löytyy enemmänn, mitäs jos toimitus vähän perusteellisemmin perehtyisi puhelimeen ja tekisi kunnon jutun puhelimesta?
pikachu: Jos ei Meizu ole iPhone-klooni, niin sitten ei mikään. Erittäin suuren yhdennäköisyyden lisäksi käyttäliittymä pitää sisällään monia multi-touch-käyttöön liittyviä ominaisuuksia, joita muut Applen kilpailijat eivät ole uskaltaneet esitellä nimen omaan Applen lakimiesten pelossa. Lisäsin myös videota käyttöliittymästä artikkeliin – siitä voi jokainen päätellä, onko laite klooni vai ei.
Puhelinta tosiaan saa tilattua esimerikiski eBaysta, mutta en ainakaan itselläni ei ole tietoa, että laitetta myytäisiin muualla, kuin Kiinalassa. Komponenettien huono saatavuus on tietenkin erittäin hyvä tekosyy selitellä, miksi laite ei ole vielä markkinoilla kiinan ulkopuolella, tunnustamatta patenttiongelmia.
No kopiovathan kiinalaiset nokian halpamallista – porscheen asti kaiken mahdollisen.
Optimimarkkinataloudessa ei olisi yrityssalaisuuksia (eikä patentteja, tekijänoikeuksia ym…). Eikä kapitalismia eikä sotia, eikä mitään kitkaa.
Eikä myöskään kansantaloustiedettä monimutkaisine kaavoineen.
Tuollainen tilanne olisi mahdoton!
Jaa ei saa mistään?? http://www.dealextreme.com/details.dx/sku.20665
haxeri: No niin saa tilattua Kiinasta, jossa Dealextreme sijaitsee. Dealextremestä saa tilattua myös useita eri Nokia- ja muita matkapuhelinkopioita.
Eihän tota M8 kannata tilata ku hieman kallimmalla saa aidon iPhonen. Reilu 300€ on aika suolanen hinta kopiosta.
Mites muuten noissa halvemmissa kopioissa toimii nettiominaisuudet ja monessa ei varmaankaan löydy ääkkösiä??