twitter_vessa

Twitter ja Facebook ovat molemmat oivia medioita päivittäisten ajatusten jakamiseen omalle lähipiirille. Kyseisten palvelujen myötä onkin syntynyt kokonaan uusi käsite, nimeltään ”mikrobloggaaminen”, jossa artikkelimuotoisten asiakokonaisuuksien sijaan bloggaajan päässää liikkuva muotoillaan muutaman kymmenen merkin mittaisiksi ”tilapäivityksiksi”, joiden perusteella henkilön toimia seuraava voi päätellä, mitä kirjoittajan päässä milloinkin liikkuu.

Mikrobloggaamiselle tyypillinen lyhyt formaatti kannustaa ihmisiä myös julkaisemaan entistä mitättömämpiä asioita, joiden ilmaisemiseen ei kulu parhaimmillaan, kuin kymmeniä sekunteja. Lukijalle saattaakin ilmiön myötä ajoittain herätä kysymys että olikohan ylös kirjatun asian julkaisemin kaikkien tietoisuuteen oikeastaan edes tarpeellista?

Mikrobloggaamiseen liittyviä lieveilmiöitä kohtaan asetetuksi kritiikiksi soveltuu mainiosti tämä, Twitter-vessa. Sen sijaan, että twitter-vessaa käyttävän mikrobloggaajan tarvitsisi itse erikseen kertoa omaan aineenvaihduntaansa liittyvistä tapahtumista, niin nämä ilmestyvän WC-istuimeen liitetyn sensorin kautta käyttäjänsä Twitter-feediin täysin automaattisesti. Mahtavaa, eikös!

Kuvaus projektista löytyy osoitteesta aculei.net

Edellinen artikkeliDrinkwell 360 on juomalähde elukoille
Seuraava artikkeliRS DR-1 Double Strap on hihna kahdelle kameralle