
Yksin viime vuonna Etelä-Afrikassa ryöstettiin yhteensä 500 pankkiautomaattia. Ryöstelyyn kyllästyneet pankit ovat ilmiön seurauksena alkaneet kehittelemään radikaalejakin toimenpiteitä pankkiautomaattien turvaamiseksi. Uusimpana suojana pankkiautomaattien turvaksi pankki nimeltään Absa Bank on varustanut kokeeksi 11 automaattiaan pippurisumuttimella. Järjestelmän ideana on, että kun automaatin varkaudenesto tunnistaa että automaattia käpälöidään kovakouraisesti, tämän etuosaan integroitu sumutin ruiskauttaa pippurikaasut varkautta suunnittelevän kulkijan kasvoille.
Voi vain toivoa, että teknologia on testattu herkkyydeltään sopivaksi, eikä esimerkiksi tilinsä saldosta tuimistunut, pankkiautomaattia nyrkillä kevyesti kumauttava saa palkkioksi pippurisumua silmilleen.
Kautta: ubergizmo.com


(9 arviota, keskiarvo: 3.67/5)


Se on sit Game Over.
No eipähän tömäytä toista kertaa vaikka tili olisi miten miinuksella
Helpostihan noihin lisä suojauksia keksii, miten olisi että rahat siirtyvät kovasta kopeloinnista muutaman metriä seinänsisälle teräksiseen säilöön jossa on paksu teräsovi. Tai radikaalimpi keino olisi reaktiivi panssari, eli räjähtää kasvoille.
Iltsikassa oli että toistaiseksi varkaat eivät ole saaneet sumuttimesta vaan automaattia korjanneet oikeat työmiehet ovat saaneet päällensä sumuttimesta muutamaan otteeseen
Kätevä idea, ei voi muuta sanoa. Vielä kun sais tohon sellasen pimeällä kytkeytyvät strobovalon, tai jonku muun voimakkaan välähdyksen, niin avot! Näkö pois niin mitenkäs sitten varastelet
Reaktiivipanssari olisi kyllä mainio lisä automaattiryöstelyn estämiseen. Harmi vaan, ettei ko. panssarit räjähdä sinkoa pienempien räjähdysten takia. Ja reaktiivipanssari tuhoaisi räjähtäessään luultavasti koko pankkiautomaatin ja seinän johon automaatti on kiinnitetty. Mainio idea kuitenkin, loppuisipahan pankkiautomaatteihin kohdistuva rötöstely ja kaikki muukin automaateista tapahtuva rahan nostaminen lyhyeen.
Edes tuon pippurisumute-automaatin tuleminen Suomeen olisi luultavasti mahdottomuus, kiitos rikollisia puolustelevien kikkarahattutätien…
rikollisille vaan maski päähän nii ei paljoo taida pippurisumutteet auttaa ..
Vielä lisäksi kunnon tehokas tazeri, Sokeuttava valo tyyliin flashbang sekä vielä nukutus nuoli sekä kauhea mekkala mikä kuuluu koko kaupunkiin niin kyllä rikolliset oppii. Mukaan kukkahattutäti skanneri joka kukkahattutädin nähdessään täräyttää paskatykillä päin näköö…
hieno idea, mutta ei tartte kun laittaa sormi siihen reikään, mistä sumute tulee ja “problem solved” ja saa purkaa vihaansa ‘maattiin vaikka millä mitalla. Pidempi tai lyhyempi kaveri pelastuu myös.
(click to show comment)
Höpöjä höpöjä. Kaikki jotka on ollu tekemisissä pippurisumutteen kanssa tietää että siinä ei voi hengittää kivuttomasti ja se kirvelee ihollakin jo niin paljon että jää ryöstöt tekemättä. Sumu tuskin tulee yhdestä kohtaa ja on tukittavissa kovinkaan helposti. Myöskään en usko että se tulee juuri määrätyn mittaisen ihmisen korkeudelta vaan jokapuolelle suunnattuna. Kokemuksesta tiedän että sattuu jopa vaateiden läpi mukavasti
Hieno keksintö jos saa ryöstelyt loppumaan.
Ihmettelen aina sitä että miksi ihmisten pitää dissata kaikki jutut välittömästi. Hienoa että jotkut yrittävät ratkaista ongelmat muutenkin kuin poistamalla koko automaatit. Tälläistä on tapahtunut jopa meillä Suomessa. Siinä on sitten hieno lähteä aina nostamaan rahaa toiselta paikkakunnalta jos sattuu oleen ainoa automaatti joka poistetaan ilkivallan takia.
Automaatit pitää kieltää…
Jooh ehkä muuten hyvä idea, mutta jos se tosissaan alkaa sumuttelemaan normaalikäyttäjiäkin pippurilla niin se ei ole kovin kiva homma.
“Kaikki jotka on ollu tekemisissä pippurisumutteen kanssa tietää että siinä ei voi hengittää kivuttomasti ja se kirvelee ihollakin jo niin paljon että jää ryöstöt tekemättä.”
Kaikki, jotka ei ole ollut tekemisissä pippurisumutteen kanssa ei tätä tiedä. Kiitos siis sinulle siitä, että olet suorittanut jotain, joka on antanut mahdollisuuden suihkuttaa päällesi pippurisumutetta..