pippurisumute_pankkiautomaatti

Yksin viime vuonna Etelä-Afrikassa ryöstettiin yhteensä 500 pankkiautomaattia. Ryöstelyyn kyllästyneet pankit ovat ilmiön seurauksena alkaneet kehittelemään radikaalejakin toimenpiteitä pankkiautomaattien turvaamiseksi. Uusimpana suojana pankkiautomaattien turvaksi pankki nimeltään Absa Bank on varustanut kokeeksi 11 automaattiaan pippurisumuttimella. Järjestelmän ideana on, että kun automaatin varkaudenesto tunnistaa että automaattia käpälöidään kovakouraisesti, tämän etuosaan integroitu sumutin ruiskauttaa pippurikaasut varkautta suunnittelevän kulkijan kasvoille.

Voi vain toivoa, että teknologia on testattu herkkyydeltään sopivaksi, eikä esimerkiksi tilinsä saldosta tuimistunut, pankkiautomaattia nyrkillä kevyesti kumauttava saa palkkioksi pippurisumua silmilleen.

Kautta: ubergizmo.com

Edellinen artikkeliLisa Black luo täytetyistä eläimistä ja metalliromusta ”bionisia taideteoksia”
Seuraava artikkeliStirr vatkaa kastikkeen automaattisesti