vesisuihku_puomi

Esimerkiksi huvipuistoista tutut pyörivät puomit ovat kelpo tapa kontrolloida läpi pääsyä, aktovoimalla puomi vaikkapa anoastaan pätevää magneettikorttia vilauttaville. Tällaisten pyörivien puomien kiistaton ongelma kuitenkin on että kun esimerkiksi pyörätuolissa liikkeellä oleva, tai vaikkapa suurempaa tavaramäärää kuljettava ei oikein pääse näistä läpi.

Muotoilijaporukka Michael Tatschl, Sascha Mikel and Martin Schnabl ovat nyt kehittäneet oman konseptinsa, jonka avulla pyritään taklaamaan pyörivien puomien heikot puolet, tarjoten silti tehokkaan ratkaisun portista läpikulun kontrollointiin. Watergate -niminen portti sulkee läpikulun metallipuomien sijasta vesisuihkuilla, jotka kastelevat puomin lävitse omin luvin läpi yrittävän. Kun kulku on vastaavasti vapaa, portti ”avautuu” katkaisemalla kulun sinetöineet vesisuihkut.

Pelkkää tehokkaampaa estoa varten vesisuihkun voisi tietenkin korvata vaikkapa värjätyllä nesteellä. Toisaalta, puomi saattaisi myös tarjota takana jonhottaville aivan liian suuren kiusauksen ryhtyä kujeiluun. Mikä puolestaan voisi johtaa edessä odottavan vastentahtoiseen kastumiseen.

Kautta: yankodesign.com

Edellinen artikkeliPRC (Personal Rockin’Computer) – XD Cut: Hieno riippukeinu
Seuraava artikkeliXbox 360 päivittyi – kokonaisten Xbox 360 pelien ostaminen kauppapaikalta nyt mahdollista