Toyota-Electric-Concept2-thumb-450x280[1]

Kuvassa Toyotan Detroitin autonäyttelyssä esittelemä sähköautokonsepti

Tähän mennessä yksi suurimmista sähköautojen yleistymistä rajoittanut tekijä on ollut akkujen heikohko kapasiteetti. autovalmistaja Toyota on eilen ilmoittanut tehneensä läpimurron akkuteknologiassa, jonka luvataan kasvattavan akkujen kapasiteettia merkittävästi. Vaikka Toyotalta ei suoraan kommentoida, kuinka paljon enemmän virtaa akkuihin uuden teknologian avulla saataisiin, niin japanilainen Nikkei -lehti kertoo että yksittäisten litium-koboltti-oksidi-kiteiden lataamiseen perustuvan teknologian avulla olisi teoreettisesti mahdollista saavuttaa jopa kymmenkertainen kapasiteetti nykyisiin litium-ioni akkuihin verrattuna.

Mikäli arviot pitävät paikkansa, niin esimerkiksi vasta esitelty Chevrolet Volt voisi siis kulkea nykyisen kokoisella akkupaketilla 60 kilometrin sijasta 600 kilometrin matkan yhdellä latauksella. Vastaavasti esimerkiksi Tesla Roadster -auton nykyinen 409 kilon painoinen akkupaketti saataisiin kevennettyä reilun 40 kilon painoiseksi.

Siitä sähköautoteknologiaan skeptisesti suhtautuville luuta kurkkuun.

Lähde: caradvice.com.au

Edellinen artikkeliRatata on puinen koottava rynnäkkökivääri
Seuraava artikkeliKevin Cyr: Camper Bike, onko pyöräkaravaanari kaikkien kaveri?