DAHON IOS XL unfolded.preview

Kun puhutaan kokoon taitettavista polkupyöristä, niin yhä edelleenkin yleisin mielenyhtymä on 70-luvun ”jopotyylinen” linkkuveitsifillari, jonka runko voitiin taittaa keskeltä kokoon kaksin kerroin. Sen lisäksi, että kyseinen polkupyörämalli ei kokoontaitettavasta rakenteestaankaan huolimatta mennyt kovinkaan pieneen tilaan, niin heikon runkomekanismin ansiosta tämä oli myös melkoisen vaarallinen. Ajo-ominaisuuksissakaan ei suoraan sanottuna ollut kehumista.

DAHON IOS XL folded.preview
Dahon IOS kokoon taitettuna

Samalla tavoin kuin myös muiden kulkuneuvojen, niin myöskin kokoontaitettavien polkupyörien ominaisuudet ovat kehittyneet vuosien mittaan huimasti. Modernin kokoontaitettavan polkupyörän ajo-ominaisuudet ovat jo hyvin lähellä täysimittaista, 28-tuumaista polkupyörää, ja kokoon taitettuna pyörä kulkee mukana palan matkaa vaikka olkalaukussa.

DAHON Valo lightpreview
Yhtenä IOS-polkupyörän innovaationa on uusi, VALO-niminen, ohjainkannattimeen integroitua ajovalo.

Kokoontaitettavien polkupyörien suunnitteluun on erikoistunut myös suomalainen Joakim Uimonen, joka on jo muutaman vuoden ajan suunnitellut menopelejä Taiwanilaiselle Dahonille.  Herra Uimosen työn tuoreimpana ilmentymänä voidaan pitää virallisesti tulevilla Eurobike -messuilla esiteltävää Dahon IOS -pyörämallia. Uutuutena IOS:ssa löytyy esimerkiksi kokonaan uusi kokoon taittumismekanismi, joka mahdollistaa pyörälle pidemmän akselivälin ilman että kokoontaitettavuus kärsii. Ajo ominaisuuksia pyörässä parantaa niin ikään uuden tyyppinen säädettävä ohjainkannatin, johon on myös suoraan integroitu ajovalo.  Lopulta pyörän varustukseen kuuluu myös suoraan napadynamosta virtansa saava ”BioLogic FreeCharge” -laitelaturi, esimerkiksi matkapuhelimelle, tai GPS-laitteelle. Lopulta rungon sisälle on vielä saatu mahdutettua rengaspumppu.
BioLogic FreeCharge_3preview
Pyöräilevien laitenörttien riemuksi IOS lataa vempaimet napadynamon tuottamalla energialla tehokkaasti

Laitteen innovatiivisuudesta kertoo omalta osaltaan myös se että pyörämalli on jo varmistunut Eurobiken IF-muotoilupalkinnon voittajaksi (joko pääpalkinto, tai ympäristöpalkinto). Eurobiken IF-palkinnolla palkitaan vuosittain pyöräilymaailman parhaaksi arvioitu innovaatio, ja tätä pidetään yhtenä pyöräilymaailman merkittävimpänä muotoilupalkintona. Kyseessä on siis melkoisen merkittävä tunnustus.

Dahon IOS kuuluu valmistajan ensi vuoden tuotantomallistoon ja tämän suositushinta tulee olemaan alkaen 999€. Pyörän tarkat tekniset ominaisuudet, mukaan luettuna tämän paino ja mitat tullaan julkistamaan ensi viikon Eurobike-messuilla.

Edellinen artikkeliHere Comes The Sun -kaulakoru on iloinen
Seuraava artikkeliKönecke joulukalenteri-salami on loistava!