Canon EOS 7D nostaa keskihintaisten digijärkkärien lähtötasoa

Canon_EOS_7D_jarjestelmakamera

Vaikka tähän asti omassa kuvauskäytössäni on mainiosti riittänyt Canonin Powershot -mallinen digipokkari, niin aina välistä kuitenkin herää hinku hankkia käyttöön , joka antaisi suuremmat vapaudet kuvaamiseen. Tähän asti järki on kuitenkin sanonut, että jos järjestelmäkameran hankkisin, en sitä kuitenkaan jaksaisi mukana kannella. Canonin äsken esittelemä herättelee kuitenkin jälleen kerran intohimoja SLR-kameroita kohtaan, ja pistää harkitsemaan hankintaa uudelleen.

Oikeastaan kaikki EOS 7D  -kameran peruskomponentit on päivitetty uudempiin, tämän edeltäjämalliin, 5D verrattuna. Uutena kennona kamerasta löytyy 18 megapikselin Aps-c-cmos -kenno, ja tämän otoksia käsittelee kaksi erillistäa DIGIC 4 -prosessoria. Hämärässä kuvaajien iloksi kameran herkkyyasetukset riittävät jopa 12 800 ASA:an asti. Puolestaan videokuvaamista suunnittelevia varten kamera kykenee myös täyden HD-videon kuvaamiseen 30-ruudun sekuntivauhdilla. Tarvittessa kamera kuvaa myös still-kuvia nopeassa sarjassa, jopa kahdeksan kuvan sekuntinopeudella.

Canonin uutuusmallin hinnan oletetaan asettuvan alle 1300 euroon. Kameran täydelliset speksit ovat seuraavat:

Kennon tarkkuus: 18 megapikseliä

  • Kennon tyyppi: cmos
  • Kennon sivusuhde:3:2
  • Kennon koko: 22,3 x 14,9 (Aps-c)
  • Objektiivin kuvakulmakerroin: 1,6

TARKENNUS

  • Kerta/jatkuva/älykäs/käsin
  • 19 ristipistettä/yksipiste/painotettu/tarkennuspisteen laajennus/vyöhyke/ennakoiva liikkeen tarkennus 8 metriin

OPTINEN ETSIN

  • Etsinkuva peitto: 100 %
  • Etsinkuvan suurennus:1,0

NÄYTTÖ

  • Koko: 3,0 tuumaa
  • Tarkkuus: 960000 kuvapistettä
  • Kuvataajuus: 30 ruutua sekunnissa

VALOTTAMINEN

  • Valotustavat: Automatiikka/luova automatiikka/P/S/A/M
  • Valotusajat: 30 – 1/8000 s
  • Valotuksen haarukointi: +/- 2 EV, 1/3 tai 1/2 aukon portain
  • Herkkyysasetukset: ISO 80 – 6400
  • Lisäherkkyys: ISO 128000
  • Valkotasapainolle 7 asetusta, lukitus ja Kelvin-säätö

KUVAN TALLENNUS

  • Jpeg ja raw, suurin tarkkuus 5184 x 3456 pikseliä
  • Suurin sarjakuvausnopeus: 8 k/s
  • Sarjan suurin otosmäärä, jpeg fine/raw:126/15
  • Muistikortti: Compact Flash Type I tai II

VIDEOKUVAUS

  • Suurin tarkkuus: 1920 x 1080
  • Tallennusnopeudet: 30, 25 ja 24 k/s
  • Videojärjestelmä: mov (H.264 ja pcm-ääni)

MUUTA

  • Liitännät: hdmi, usb, a/v, stereomikrofoni, kauko-ohjaus, salaman tahdistus
  • Salamavalo
  • Langaton ulkoisten salamavalojen ohjaus
  • Suomenkieliset valikot
  • Mitat: 148 x 111 x 74 mm
  • Paino ilman akkua: 820 g
n
Millaista digikameraa pääasiassa käytät?
Näytä tulokset

Lisää tietoa kamerasta lupaillaan pian Canonin kotisivuille

Kautta: Tekniikanmaailma.fi

Samaa aihetta sivuavat artikkelit

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (9 arviota, keskiarvo: 3.00/5)

Kommentit

  1. Vote -1 Vote +1eräs
    kirjoittaa:

    Onhan siinä uutta….mutta vain pikkukennoinen.

    Etsimen parannus plussaa, samoin aiheohjelmien poisjättö hyvä asia.

  2. +2 Vote -1 Vote +1ddd
    kirjoittaa:

    Hyvältä näyttää ainakin specsien perusteella. 8fps sarjakuvanopeus on aika kivasti tuon hintaiselle kameralle. Itselläni on Nikon D90 ja siinä on 4,5fps ja se on suunnilleen samaa hintaluokkaa. Ellen olisi vähä aika sitten ostanut omaa kameraani olisi tuo kyllä saattanut lähteä mukaan liikkeestä. Millainen lie on sitten kädessä..

  3. +1 Vote -1 Vote +1joku
    kirjoittaa:

    verkkokauppa.com:n logiikan mukaan 1699 USD hinta muunnetaan euroiksi 1699 EUR. Liian kallis.

  4. +1 Vote -1 Vote +1Korjaaja
    kirjoittaa:

    D90 runko 800 euroa.

    7D 1699 euroa.

    Eivät ole samaa hintaluokkaa. Lisäksi D90 on vanha kamera.

    USD hinta in 1899.

  5. +1 Vote -1 Vote +1Mie
    kirjoittaa:

    Blogin kirjoittajalle, että jos järkkärin koko on ongelma, niin “Olympuksen EP-1″ on tällähetkellä täydellisin kompromissi järkkärin kuvanlaadun ja pinen koon kanssa. Lähellä pokkarikokoa, mutta ei jää kuvanlaadultaan matalahintaisista järkkäreistä juuri yhtään.

  6. +2 Vote -1 Vote +1tuomas
    kirjoittaa:

    Kyseessä on 50D mallin uusittu painos eikä 5D:n. Canon ei halunnut käyttää 60D mallinimeä peläten sekaannusta Nikonin mallin kanssa

  7. -3 Vote -1 Vote +1PPH
    kirjoittaa:

    Lisäksi EP-1:sessä ei ole historiallista peilikoteloa rasitteena. Siksi ostan itse seuraavaksi kameraksi micro thrirds sarjasta jonkun. Myös Panasonic vaihtoehtona. Jos on tottunut kuvaamaan oikealla digikameralla, niin peilikoteloinen digijärkkäri on käytettävyyden suhteen askel taaksepäin. Itse ostin noin vuosi sitten digijärkkärin ja olen katunut ettei silloin tullut ostettua jotain Canonin G sarjalaista.

  8. +1 Vote -1 Vote +1Korjausta
    kirjoittaa:

    Tosiaan tuo 7D ei ole 5D:n seuraaja vaan 50D:n. Vähän epäjohdonmukainen nimeämistapa mutta kuitenkin.

  9. +2 Vote -1 Vote +1ddd
    kirjoittaa:

    korjaaja, nojoo ite luin pelkän uutisen ja sain kuvan 1300 eurosta. Oma kamerani maksoi about 1300e, 18-200mm putkella. Eihän tässäkään ole kyse rungosta vaan kit-mallista? tai ainakin sen käsityksen sain..

    Pokkari on hyvä aloittelukamera ja jos innostuu kuvaamisesta oikeasti kannattaa miettiä järjestelmäkameran hankintaa. Pokkarillakin saa todella hyviä kuvia, mutta järkkäri tuo enemmän mahdollisuuksia. Ja isoon kokoon tottuu, sitä ei kannata murehtia.

  10. Vote -1 Vote +1Kele
    kirjoittaa:

    Pelkästä rungosta oli puhe, itsehän en näe järkeä ostaa kittiä kun useimmiten mukana tulee suttua tekevä 3.5-X.X zoomi, jolla ei tee mitään.

    Mainos:
    http://www.topshot.fi/product_info.php?pid=4248&sid=6513c57e6617fad0a6e3afb81043e84a

  11. +1 Vote -1 Vote +1eräs
    kirjoittaa:

    Jos aloittelija ostaa järkkäripaketin, niin useinmiten kitti on oiva tapa päästä sisään järkkärimaailmaan.

    Kittiputki on halpa, lähes runkotulpan hintainen. Kun sillä kuvaa ensialkuun, niin huomaa mitä polttovälit aukot sunmuut tarkoittaa ja mitä niistä tarvitsee/käyttää. Sen jälkeen on hyvä ostaa juuri ITSELLE sopivan optiikan eikä tarvitse sitä kalliimpaa epäsopivaa optiikkaa ruveta vaihtamaan.

    Viimeisin (ja ainut) kittiputki jonka ostin on vieläkin käytössä, Canon EF 24-105/4 L IS joka tuli kameran kittipaketissa.

  12. Vote -1 Vote +1Mie
    kirjoittaa:

    Eräs: Aika turha sanoa “EF 24-105/4 L IS”-objektiivia kittioptiikaksi, vaikka se joissain pro/semi pro malleissa kittinä onkin valittavissa. Ihan kunnon putki eikä sen laadulla ole MITÄÄN yhteistä noihin läpipaskoihin kittiputkiin.

  13. +1 Vote -1 Vote +1lol,,,
    kirjoittaa:

    Siis eh, kit-objektiivii sanotaan sen takia kit-objektiiviksi koska se tulee vaan siinä samassa paketissa? Ei se määritä sitä huonoksi objektiiviksi jos se sattuu tulemaan kameran mukana. lol..

  14. Vote -1 Vote +1eräs
    kirjoittaa:

    JEP.

    5D:n laatikossa lukee KIT ja siinä on mukana 24-105 kittioptiikka, samassa loorassa.

  15. -3 Vote -1 Vote +1Kele
    kirjoittaa:

    ASIANtuntijat vauhdissa.. Idiots.

  16. +2 Vote -1 Vote +1eräs
    kirjoittaa:

    PPH kirjoitti:
    “Lisäksi EP-1:sessä ei ole historiallista peilikoteloa rasitteena. Siksi ostan itse seuraavaksi kameraksi micro thrirds sarjasta jonkun. Myös Panasonic vaihtoehtona. Jos on tottunut kuvaamaan oikealla digikameralla, niin peilikoteloinen digijärkkäri on käytettävyyden suhteen askel taaksepäin. Itse ostin noin vuosi sitten digijärkkärin ja olen katunut ettei silloin tullut ostettua jotain Canonin G sarjalaista”

    Ostin Canonin G-sarjalaisen ja onpahan heikko esitys käytettävyyden suhteen, ei juurikaan huvita kuvata vaan annoin tyttärelle leluksi. Oikea digikamera on digijärkkäri. Peilietsin on kuitenkin käytettävyydeltään ylivoimainen, kuvaaminen on viiveetöntä ja kaikki pelaa niinkuin pitää.

    EP-1 on kamera kuljettamista varten, ei kuvaamista. Täysi turistikamera.

  17. Vote -1 Vote +1SemiSec
    kirjoittaa:

    “Vote -1 Vote +1Kele kirjoitti 2.9.2009. 7:05. Linkki kommenttiin |
    Pelkästä rungosta oli puhe, itsehän en näe järkeä ostaa kittiä kun useimmiten mukana tulee suttua tekevä 3.5-X.X zoomi, jolla ei tee mitään.”

    Tuota noin hiukan järkeä kommenteihin. Kittilinssi on kameran kanssa paketissa myytävä linssi, joten sinällään “kitti” ei määritä objektiivin laatua. Asiasta muistuu mieleen, ennen digiaikaa puhuttiin piraatti-objektiiveistä, joita ei tietenkään merkkiuskollinen valokuvaaja saanut käyttää, koska ne mukama olivat niin huonoja – näin ei ollut silloin – eikä asia ole niin kitti-objektiivien kanssa!

    Joten kitti-zoomi sopii erittäin hyvin harrastelijalle – eikä normaali henkilö huomaa mitään eroa kitti-objektiivin tai L-sarjan(Canon) kuvanlaadussa, jollei kuvaa suurenneta tai reilusti rajailla kokoon A4 >

    Kukaan ISO kameravalmistaja ei tee niin huonoja ns. kittilinssejä, että olisi syytä olla ostamatta niitä.

  18. Vote -1 Vote +1blaa
    kirjoittaa:

    Kamerahan kuvaa myös nopeauksia 24ja 25P jotka ovat eroavat merkittävästi 30P:stä….

Paluuviitteet

  1. [...] kyllä, kamerassa ei ole kaikkia tuoreen 7D-mallin uutuuksia, kuten langatonta salamalähetintä tai [...]

Kerro ajatuksesi

*

Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!