Kuinka moni vielä muistaa vanhat Wolfenstein-pelit, joissa natsit olivat pahuuden ruumiillistumia kiiltävissä saappaissaan ja pussihousuissaan? Jos mielessäsi vastasit kyllä ja silmäkulmaasi kihosi kaihoisasti kyynel, on minulla iloisia uutisia. Syyskuun alussa markkinoille julkaistiin epäsuora jatko vuosituhannen alkupuolella julkaistulle Return to Castle Wolfensteinille ja uutuuspeli on nimeltään jämäkän tuttavallisesti: Wolfenstein.

Kuten aiempiin peleihin tutustuneet saattavat jo arvata, eivät natsien pikku kätöset ole malttaneet pysyä erossa hämyisistä vanhoista hautaholveista pienen saksalaisen kaupungin liepeillä ja niin käsissä on taas selkkaus, jonka vaikutukset ulottuvat paljon maanpäällisiä rintamalinjoja kauemmas. Tällä kertaa oman osansa yliluonnollisista kyvyistä saa käyttöönsä myös pelien sankari, natsisuunnitelmien vesittämisen monitoimimies, OSA:n erikoisagentti B.J. Blazkowicz. Sankari pystyy mystisen medaljongin avulla hetkellisesti mm. hidastamaan aikaa tai lähettämään luodit takaisin lähtöpisteisiinsä. Medaljonkia ja käytössä olevia aseita on mahdollista päivittää vastarintaliikkeen mustassa pörssissä ja valikoima on kiitettävän laajaa aina suuremmista lippaista kiikaritähtäimiin.

Näistä erikoiskyvyistä ja aseista onkin hyötyä taisteltaessa pitkin saksalaiskaupungin katuja, sillä jos rivisotilas/erikoisyksikkö-suhdeluku olisi oikeasti ollut tätä luokkaa kuin pelissä, niin tämän päivän peruskoululaiset opettelisivat ensimmäisenä vieraana kielenä Saksaa. Yksikköjä löytyy siis perinteisen jalkaväen lisäksi mm. liekinheitinmiehiä, tesla-kiväärimiehiä ja jotain jota voisi ehkä kuvailla parhaiten määritelmällä ”arjalaisen ja karvattoman saksanpaimenkoiran lehtolapsi, jolla on inhottava tapa raapia”, sekä paljon muuta.

Itse myönnän, etten koskaan ole pelannut esim. Wolfenstein 3D:tä, vaan aloitin urani natsinlahtaajana Return to Castle Wolfensteinin parissa tuhoten saksalaisten supersotilashankkeen. Olen siis pelaajana viihdyttävän räiskinnän ystävä. Tätä viihdettä tarjoaa myös uusi Wolfenstein, joskin odotin että vuosien kuluminen olisi tuonut tullessaan hieman paremman grafiikan tai ympäristön joka reagoisi morkulan osumaan muutenkin kuin hieman nokeentumalla. Mutta minä en valita. Mielestäni uusi Wolfenstein on oivallinen tapa tutustuttaa uusi sukupolvi natsien kieroihin suunnitelmiin ja siihen, että yliluonnollinen on aina kaunista.

Peli on testattu Playstation 3:lla  ja se on myös tarjolla niin PC:lle kuin Xbox 360:lle

Lähde: www.wolfenstein.com

Edellinen artikkeliSkullcandy Adapter Necklace sopii mainiosti koristamaan vaikkapa tyylitietoisen DJ:n kaulaa
Seuraava artikkeliCool-er reader on Amazonin Kindlen haastaja