bowlingual-voice1 Bowlingual Voice Can Help You Talk To Your Dog!

Kukapa koiranomistaja ei olisi arvuutellut mielessään että mitä se rakas Puppe mahtaa tarkoittaa räyhätessään jo kolmatta tuntia olohuoneen lattialla, raastaen omistajansa lempikenkiä kebabin kokoisiksi suikaleiksi. Se ilmiselvästi haluaa kertoa jotakin tärkeää, esimerkiksi että Timmy on pudonnut kaivoon ja tarvitsee apua. Kun kuitenkaan jokainen karvaturrin omistaja ei ymmärrä hurttaansa kuin Lassieta, tarvitaan apuväline joka tulkkaa lemmikin haukkumisen ihmisten kielelle. Onneksi japanilainen lelufirma Takara Tomy on kehittänyt Bowlingual Voicen, laitteen joka kääntää koiran tuntemukset sanoiksi.
 
Aivan sanatarkasti koirakielenkääntäjä ei murahteluita ja haukkuja tulkitse, vaan kertoo onko koira iloinen, turhautunut tai vaikkapa jonkin tarpeessa. Paketti sisältää suurehkon aparaatin joka asennetaan koiran kaulapantaan sekä vastaanottimen jonka näytössä hauvan sanomiset näkyvät. Vastaanottaja toistaa käännökset myös äänellä, kätevä lisä vaikkapa opaskoiraa käyttäville. Miinuspuolena koiratukkaaja ei englantia solkkaa vaan koiran puheet on ymmärrettävä japanin kielellä. Siitä sitten miettimään kumman ymmärtäminen on helpompaa, canis lupus familiariksen vai nipponin. Jos reilut 145 euroa ei paljon paina lemmikkitarvikebudjetissa ja omistaja pystyy tulkitsemaan japania, on Bowlingual Voice varmasti kokeilemisen arvoinen. 

Lähde:http://trendsupdates.com/bowlingual-voice-can-help-you-talk-to-your-dog/

Edellinen artikkeliE-Up! – Volkswagenin visio sähköautosta
Seuraava artikkeliEnsimmäinen täysikokoinen Legotalo