Kauan iPhonelle odotettu Spotify on vihdoinkin löytänyt tiensä Applen tiukan seulan läpi App Storeen. Reilun viikon käyttökokemuksen perusteella totean että sovellus on varsin onnistunut.
 
 
 Spotify iPhone app 
 
Kaikki alkuperäisessä Spotifyssä olevat omat soittolistat päivittyvät automaattisesti puhelimelle sovelluksen ollessa päällä. Samaten mikäli puhelimella tekee muutoksia soittolistoihin, ne päivittyvät palvelimelle (sekä sieltä tietokoneelle, tämä toimii molempiin suuntiin lähes reaaliajassa!). Mielestäni varsin onnistunut ratkaisu, ottaen huomioon että yleensä soittolistan kaivatut harvinaisuudet tuppaavat jäämään kotiin juuri silloin kun niitä eniten kaivataan. 

Kääntöpuolena voisi tietenkin pitää sitä että puhelimeen ei voi tehdä ”omia” soittolistoja, mutta eräs Spotify palvelun kantavista ajatuksista on että samat kappaleet ja listat ovat kaikkialla käyttäjän käytettävissä. Aina.

Kappaleita voi myös synkata omalle puhelimelle, jolloin toistoon ei vaadita minkäänlaista yhteyttä verkkoon. Käyttöliittymällä pystyy helposti määrittelemään minkä soittolistat kopioidaan puhelimelle. Tämä tosin vaatii Wi-Fi yhteyden, lienee toteutettu näin koska kaikissa maissa operaattorit eivät ole halunneet 3G-verkkojaan kuormitettavan aivan älyttömyyksiin asti. Luonnollisesti synkattujen kappaleiden kannet tulevat mukana.

01-playlists

Akkukestoon Spotify ei pahemmin vaikuta (verrattuna iPhonen omaan iPod -toimintoon) jos musiikkia kuunnellaan synkatuista listoista. Mikäli musiikkia soitetaan jatkuvasti verkon yli, on parasta kantaa laturia mukana. Ihan varmuuden vuoksi, sillä virran kulutus saattaa yllättää ensimmäisillä kerroilla. Varmistaakseen ettei puhelin ota verkkoyhteyttä, Spotifyn voi määritellä offline -tilaan (josta laite palaa automaattisesti Premium tilillä online tilaan viimeistään 30 päivän kuluttua offline -tilan aktivoinnin jälkeen). Tässä tilassa haku toiminnot ja soittolistojen päivitys netistä eivät luonnolisestikkaan toimi.

Huonona puolena huomasin että musiikin toisto katkeaa ikävästi home -näppäintä painettaessa, eikä jatku kuten iPod -sovelluksen kanssa. Tosin tämä ei yllättänyt, sillä se on iPhonen kiistelty ”ominaisuus”. Myöskin vastaanotetun puhelun jälkeen Spotifyn joutuu käynnistämään uudelleen. Tosin toistoa on onneksi mahdollista jatkaa keskeytyneestä kohdasta.

Itse toisto 3G yhteyden yli on onnistunut varsin hyvin. Esimerkiksi kappaletta kelattaessa eteen tai taakse päin, ei normaalisti tarvitse muutamaa sekunttia kauempaa odottaa että toisto jatkuu halutusta kohdasta. Uusien kappaleiden ja artistien haku toimii mielestäni odotetun lailla ja kannetkin latautuvat yleensä joko valmiiksi tai 10 sekunnin kuluessa kappaleen toiston aloituksesta. Uuden kappaleen soitto alkaa yhteyden tilasta riippuen noin 2-15 sekunnin sisällä valinnasta.

10-browse-artist

”Now playing” -tilassa kappaleen vaihtoon voi käyttää perinteisten ”next” ja ”previous” symbolien lisäksi iPhonen valokuvien selailusta tuttua menetelmää, sormella kappaleen kantta siirtämällä pääsee joko seuraavaan tai edelliseen kappaleeseen.

12-nowplaying

Kuvaa kerran näpäyttämällä pääsee valikkoon josta voi hakea muita saman artistin kappaleita, samalta levyltä löytyviä kappaleita, vaihtaa shuffle/repeat -tilan päälle tai lisätä kappaleen haluamalleen soittolistalle. Audiovoimakkuuden säätö tässä tilassa vaikuttaa myös Bluetooth yhteyden yli menevän audion voimakkuuteen.

13-nowplaying-info

Soittolistan järjestystä pystyy myös editoimaan melko vaivattomasti, kappaleen siirtäminen listalta toiselle onkin hieman työläämpää, mutta mahdollista sekin.

Äänen laadullisesti pidän palvelua onnistuneena, en huomannut merkittävää (mitään) eroa iPodin ja Spotifyn välillä.

Sovelluksen käyttö vaatii tällä hetkellä premium tilin. Jos ostat yhtäkään levyä kuukaudessa, musiikkimausta riippuen voi olla perusteltua siirtyä Spotify premium jäseneksi. Yli 4 miljoonaa kappaletta välittömästi saatavilla alle 10 euron kuukausimaksua vastaan. Et välttämättä pääse Spotifyn kautta käsiksi aivan kaikkiin suosikkiartisteihisi, mutta esimerkkinä mainittakoon että tämän viikon NRJ:n top 10 kappaleista Spotify löysi soitettavaksi jokaisesta joko alkuperäisen tai remix -version.

Erityisen kiitoksen Spotify ansaitsee Bluetooth yhteyden yli tapahtuvan äänenvoimakkuuden säädön mahdollisuudesta. Jotkin Bluetooth laitteet kun eivät ole äänen voimakkuuden tason säädöllä varustettuja ja ovat oletuksena liian kovalle tasolle esisäädettyjä iPhonen kanssa miellyttävästi toimiakseen. 

http://www.spotify.com/en/mobile/overview/

Edellinen artikkeliMyPhones suojelee jälkikasvun kuuloa
Seuraava artikkeliPiristys retrointoilijan kylppäriin ja keittiöön