Oral-b-professional-care-3000

Hampaiden harjaus on yksi arkisista rutiineista, joita ei välttämättä tule usein sen ihmeemmin mietittyä. Ainakaan itse en esimerkiksi ole tähän mennessä sen kummemmin pannut painoarvoa esimerkiksi harjan tai hammastahnan valinnalle. Sähköhammasharja nyt varsinkin on tuntunut täysin turhalta kapineelta, jollaisen hankkiminen ei tähän mennessä ole juolahtanut mieleenikään. Kun muutama viikko sitten tarjoutui kuitenkin tilaisuus päästä koekäyttämään Braunin uutta, Oral-B Professional Care 3000 sähköhammasharjaa, en voinut olla kiinnostumatta laitteesta ihan jo tämän mahtipontisen nimen ansiosta. Mikä mukamas tekee yhdestä hammasharjasta enemmän ”ammattilaisvälineen”, kuin jostakin muusta?

Laite ei paketista otettuna vaikuta sen kummemmalta, kuin nyt mitä voisi odottaa tavalliselta sähköhammasharjalta. Merkillepantavinta on ehkäpä harjaosan tyvessä sijaitseva punainen varoitusvalo, joka pistää heti arvuuttelemaan tarkoitustansa. Paketista löytyy itse harja, laturi, sekä erillinen laturin kanssa yhteen sopiva harjateline. Tämän lisäksi pakkauksessa on mukana neljä harjaketta, eli kaksi ”perusharjaa”, yksi hellävarainen harja, sekä yksi ”kiillotusharja”.

electric_toothbrush_tips
Braunin sähköhammasharjaan kolmenlaisia harjasosia. Kuvassa vasemmalta oikealle esiintyy kiillotusharja, tavallinen harja ja hellävarainen harja

Kun hammasharja on yön ylitse latautunut täyteen, oli aika aloitella tämän testaaminen. Päätin aloittaa harjauksen perusharjaksella, johon hieman hammastahnaa ja sitten harja suuhun. Ensivaikutelma on, että harja pistää melkoisen mylläkän käyntiin suussa – valmistajan mukaan harja pyörähtää jopa  8800 kertaa minuutissa kumpaankin suuntaan ja sykkii samassa ajassa jopa 40 000 kertaa! Ei siis ihme, että efekti on merkillepantava.

sähköhammashara_hälytys
Punainen varoitusvalo kertoo harjaajalle, mikäli harjaa painetaan hampaisiin liian kovasti

Kuten sähköhamasharjalla yleensä, harjaa ei tarvitse itse suussa vispata, vaan riittää että tätä liikutellaan hammaspinnalta toiselle. Harjassa on myös sisäänrakennettu ajastin, joka sammuttaa harjan automaattisesti kahden minuutin, eli suositellun harjausajan päästä käynnistämisestä. Jotta tehokkaalla sähköhammasharjalla ei tulisi tuhottua ikeniä, on tähän rakennettu painesensori, joka ilmoittaa punaisella varoitusvalolla, mikäli harjaaja painaa harjaa hampaisiinsa liian suurella paineella. Sensori onkin erittäin toimiva ja totuttaa hyvin sopivalla paineella harjaamiseen.

Muutaman minuutin harjauksen jälkeen on myönnettävä, että kapine onnistui tekemään vaikutuksen! Hampaat tuntuivat harjauksen jälkeen selvästi tavallisella harjalla harjaamista puhtaammilta, ja pienen totuttelun jälkeen moottoroitu harja tuntuu itse asiassa myös paljon tavallista hammasharjaa mukavammalta suussa.

Mukana tulleista hellävaraisesta harjasta ja kiillotusharjasta ei lyhyen kokeilun perusteella osaa sanoa paljoakaan. Ilmeisesti kiillotusharja auttaa esimerkiksi ketjutupakoitsijoita ja kahvinarkkareita pitämään hampaansa paremmin valkoisina. Pehmeä harja puolestaan sopii tietenkin paremmin herkkäikeniselle harjaajalle. Jokaista eri tyyppistä harjasosaa varten on harjassa myös oma harjausmoodinsa, joilla erityistarpeita vastaavan efektin pitäisi siis olla tehostettu.

Harja on myös rakenteeltaan tukeva ja hyvin käsissä pysyvä. Pienenä miinuksena muotoiluun liittyen mainittakoon kahvaan muotoillut pienet kolot. Lisäarvoltaan lähinnä muotoilukikkailua olevat sisennykset ovat nopeasti täyttyneet hammastahnasta, plakista ja muusta mähmästä, eivätkä helpota laitteen puhtaana pitämistä.

Hintaa Braun Oral-B Professional Care 3000 sähköhammasharjalla on noin 139 euroa, mikä voi tietenkin tuntua kalliilta hinnalta hammasharjalle. Toisaalta, jos tehokkaammalla puhdistuksella vältetään yksikin hammaslääkärikäynti, voi hintaa mielestäni pitää perusteltuna.

Kokonaisuutena Braunin uutuushammasharja on muutaman viikon käytön siis ollut erittäin positiivinen tuttavuus. Alkuun hieman ennakkoluuloisesta suhtautumisesta huolimatta en usko että enää tulee mieleenkään palata takaisin jynssäämään purentakalustoa vanhaan manuaaliseen malliin.

Pisteitä kokonaisuus saa 4,5/5

Plussina:
+todella tehokas puhdistaja
+toimiva liiallisesta harjauspaineesta kertova varoitusvalo
+eri tarpeita vastaavat harjasosat sekä harjausmoodit

Miinuksena
-Likaa keräävät sisennykset harjan kahvassa

Edellinen artikkeliAstetta rankempi energiajuoma
Seuraava artikkeliÖtököitä kellokoneistolla