missile_base_5aBruce Townsley on entinen sosiaalityöntekijä Chicagosta. 80-luvulla hän näki televisiossa The Johnny Carson showssa miehen, joka oli muuttanut ohjustukikohdan asuinpaikakseen. Siitä lähtien Brucen mielessä pyöri ajatus muuttaa itsekin asumaan ohjussiiloon. Vasta vuonna 1997, idean muhittua vuosia miehen mielessä, Bruce sai omistukseensa nykyisen kotinsa Texasista 99 000 dollarin hintaan.

Vaikka Brucen koti onkin sisustettu nykyaiseen tyyliin, on siellä roimasti tavaraa jäljellä rakennuksen alkuajoilta. Suuret metalliovet, joiden on tarkoitus suojella bunkkerissa olijoita ydinräjähdykseltä, ovat edelleen paikallaan. Brucen asunto ei enää tarjoa suojaa ydiniskulta, mutta Texasin sääoloilta se suojaa erinomaisesti.

Kodin asuintila on 100 neliömetrin kokoinen ja täysin pyöreä. Se on vähän kuin betoninen kupla, joka on tuettu keskeltä pylväällä. Eri huoneet ovat keskipylvään ympärillä ja ne on erotettu toisistaan niiden väliin pystytettyjen väliseinien avulla. Asuintilan pyöreys tuotti ongelmia esimerkiksi keittölaitteiden asennuksessa. Päähuoneiden alla on toinen saman muotoinen tila, jonne Bruce on sijoittanut kylpyhuoneen ja kuntoilutilan.

Asuintilan lisäksi Brucen kodissa on eräs vieläkin mielenkiintoisempi asia. Hänen asuintiloistaan nimittäin on suora yhteys yli 50 metriä syvään ohjussiiloon. Mies haluaisi kunnostaa siilon alkuperäiseen kuntoon, jossa sitä olisi parempi esitellä vieraille, mutta sanoo, ettei aio pitää sen kanssa kiirettä. Nyt kun asuintilat ovat kunnossa, hän voi keskittyä elämiseen ja edetä siilon parissa juuri sitä tahtia, mikä hyvältä tuntuu.

Ongelmiakin maan alla asumisessa on. Bruce kertoo, että ikkunien puutteen kanssa elämään oppiminen vaatii totettelua. Hänellä on kuitenkin ikkunaa korvaamassa näyttö, joka on kytketty maan pinnalla olevaan kameraan. Maan alla on myös riipivän hiljaista, ja sen vuoksi alkuaikoina hänen piti pitää tuuletinta päällä koko ajan saadakseen edes jotain ääntä taustalle.

Ihan mielenkiintoinen tapahan tuo on asua, ja suurimmaksi huolen aiheeksi varmaan omalla kohdallani muodostuisi suuri etäisyys kaikesta muusta, kun erään Suomen suurimman kaupungin lähiökin tuntuu hieman liian syrjäiseltä. Maan alla ei ainakaan tarvitse pelätä Amerikassa viimeaikoina riehuneita hirmumyrskyjä, ja onhan tuo hieno tapa ottaa käyttämättömänä oleva rakennus uusiokäyttöön eikä aina vain rakentaa uutta. Tässä tapauksessa taitaa kyllä asuntovalinnan takana olla Brucen innostus Yhdysvaltain asevarustukseen pikemminkin kuin ympäristöasioihin.

Lähde: Wired (Oddity Centralin kautta)

Edellinen artikkeliJättimäinen robottipatsas pystytettiin Japanissa
Seuraava artikkeliEigenharp – mullistava uusi soitin?