Halpoja pelikonsoleita tuntuu ilmestyvän etenkin Kiinan markkinoille tuon tuostakin. Dingoo A-320 on kuitenkin saavuttanut jo kohtuullisen suosion myös Euroopassa ja USA:ssa ja juuri tästä syystä päätin ottaa kyseisen käsikonsolin testiin nyt vaikka laite onkin ollut myynnissä jo tovin (eli ehkä noin vajaan vuoden).

Laite on tarkoitettu edulliseksi pelikoneeksi eikä niinkään kilpaile Nintendo DS:n tai PSP:n kaltaisten laitteiden kanssa. Olin yllättynyt kun sain laitteen käsiini… siis positiivisessa mielessä. Laite on kevyt ja istuu todella hyvin käteen. Se on muutoinkin jämäkän ja yllättävän laadukkaan tuntuinen. Ulkoisesti kaikki tuntuu olevan kunnossa.

dingoo

Sisältö, kuten monessa muussakin asiassa, on ulkokuorta tärkeämpi asia. No onnistuipa sekin yllättämään. Laite osaa toistaa melkoisen määrän mediaformaatteja ja sisältää useita emulaattoreita vanhojen konsoloiden pelien pyörittämiseen. Laitteessa on käsittääkseni kohtuullisen tehokas (media)prosessori. Näyttö on miellyttävä ja täysin riittävä käyttötarkoitukseen (pelaaminen ja videoiden katsominen).

Ominaisuuksia testasin laitteen mukana tulevalla 7 Days Salvation -pelillä, Gameboy Advanced -emulaattorilla (testipelinä ilmainen Broken Circle) ja muutamalla videolla. 7-days salvation on kohtuullisen näyttävä kolmiulotteinen seikkalupeli joka pyörii kivasti laitteella. Emulaattoripuolella testaamani GBA toimi myös täysin moitteetta. Videoiden kanssa oli pientä säätöä, mutta sain ainakin flash-animaatiot ja FLV-tiedostot pyörimään laitteella. Varsinaisessa videotoistossa ei esiintynyt ongelmia.

Laitteelle on portattu myös epävirallinen linux-julkaisu Dingux, jonka saa natiivikäyttöjärjestelmän korvikkeeksi (tai rinnalle?) halutessaan. Lisäksi laitteelle on tehty ja portattu jo kasoittaain pelejä. Dinguxista ja Dingoon peleistä lisätietoa dingoo-scene.blogspot.com:sta. Hintaa laitteella on noi 60€ posteineen ja sen voi tilata esim. täältä.

Speksit

Näyttö: resoluutio 320×240, 16milj. väriä

Tuetut videoformaatit: ainakin RMVB, RM, AVI, WMV, FLV, MPEG, DAT, MP4, ASF

Tuetut audioformaatit: MP3,WMA APE, FLAC (pitäisipä onnistua myöskin lyriikoiden synkkaus)

Tuetut peliformaatit: 3D (laitteen oma), CPS2, CPS1, GBA, MVS, NEOGEO, NES, SFC, SMD

Muut ominaisuudet: 4Gt muistia (laajennettavissa Mini SD -kortilla), FM-radio, kuulokeliitäntä, TV-ulostulo, USB-liitin (tiedostojen siirto ja laitteen lataus), E-book reader

Tarkemmat speksit täältä.
Epävirallinen, mutta englanninkielinen, sivusto täällä.

Edellinen artikkeliWikiReader – sanakirjaa taskuun
Seuraava artikkeliTunteet kuppiin