Keinutuolin ja valaisimen yhdistelmä valaisee kiikkumalla

keinutuolilamppuJoskus keinutuolissa samaan aikaan kiikkuessani ja lukiessani olen tullut sellaisen ongelman eteen, että valon tulokulma ja voimakkuus vaihtuvat koko ajan. Tämä korostuu etenkin jos kyseessä on lähellä keinutuolia oleva . tarjoaa tähän ongelmaan ratkaisun kiinnittämällä valaisimen keinutuoliin, mutta tämä ei ole edes tuolin hienoin ominaisuus.

Oivaltavaa tuolissa on se, että valaisin saa virtansa siitä kun keinuu. Keinu osaa ymmärtää milloin on valoisaa ja valaisua ei tarvita. Tällöin se varastoi keinumisen aikaansaaman energian akkuihin. Pimeän tullen keinu sitten käyttää päivän aikana kokoon kiikutut sähköt lampustaan. Itse valaisinkaan ei ole aivan tavanomaisimmasta päästä. Se on nimittäin oled-näyttö, joka on muotoiltu näyttämään lampunvarjostimelta.

Tuolin suunnittelija Jacob Rochus voittikin Desingnboomin Green Life – kilpailussa jaetun ensimmäisen sijan. Hienoa tuolissa on mielestäni nimenomaan se, että vaikka se onkin uusinta uutta, se ei näytä siltä kuin se oltaisiin siirretty U.S.S. Enterprisen ohjaamosta jonkun olohuoneeseen. Sen sijaan näyttää, noh, keinutuolilta.

Lähde: designboom (Gizmodon kautta)

Samaa aihetta sivuavat artikkelit

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (11 arviota, keskiarvo: 4.00/5)

Kommentit

  1. +4 Vote -1 Vote +1Nimetön
    kirjoittaa:

    Muuten hieno idea, jos vain saisi vielä muotoilua hieman perinteisemmäksi.

  2. +4 Vote -1 Vote +1Niko Lipsanen
    kirjoittaa:

    Käsinoja puuttuu. Siitä iso miinus.

  3. +1 Vote -1 Vote +1kopli
    kirjoittaa:

    Käsinojaa tosiaan kyllä kaipaa keinutuolissa. Muuten vallan mainio.

  4. Vote -1 Vote +1tumbeliina
    kirjoittaa:

    Päinvastoin! plussaa siitä että ei ole käsinojia. kun kutoo pitkillä puikoilla käsinojat on vaan tiellä. tuossa voisi todella mukavasti kutoa kun valokin riittää.

  5. Vote -1 Vote +1ddd
    kirjoittaa:

    Nojoo, itsekin haluaisin käsinojat keinutuoliin. Voihan ne itse jälkeenpäin rakentaa.

    Hyvännäköinen muotoilu ja hyvä idea, ties vaikka yleistyisiki kotitalouksissa.

  6. +1 Vote -1 Vote +1RedBaron
    kirjoittaa:

    Tuohon samaan sarjaan kuuluisi ehdottomasti itsestään valaisevat virkkukoukut, näin saataisiin päivitettyä joululahjasukkia virkkaavat mummot 2000-luvulle.

Kerro ajatuksesi

*

Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!