Kaksiulotteiset perinteiset seikkailupelit ovat katoavaa kansanperinnettä(kö?). No ei aivan niinkään. Aina jostain löytyy kyseiseen pelityyppiin ihastunut pelitalo vaikkakin usein nämä pelit ovat kaukana esimerkiksi vanhojen kunnon Monkey Islandien yms. tasosta. Machinarium on kuitenkin poikkeus lajissaan.

Machinarium kertoo steampunk-hengessä pienen robotin tarinaa. Pelin alussa sankari dumpataan jätteidenkuljetusaluksella kaatopaikalle ja… no enempää tarinaa ei alussa ole tarjolla. Kyseessä on eräänlainen rakkaus-/selviytymiskertomus ja kaikki tarvittava aukeaa pelaajalle pelin edetessä.

Dialogi vakuuttaa heti alusta lähtien, sillä sitä ei varsinaisesti ole. Kaikki dialogi on toteutettu ajatuskuplilla. Tämä onkin yksi pelin vahvuuksia, koska turhauttava kädenvääntö ja tenttaus pelihahmojen kesken on jätetty pois. Pelin grafiikka on sarjakuvamaista ja kaikin puolin suhteellisen miellyttävää katseltavaa. Peli on täynnä erilaisia robotteja, koneita ja hilavitkuttimia. Myös äänimaailmaan on panostettu. Välillä voi jäädä kuuntelemaan vaikkapa katurobottien soittoa.

Ongelmanratkonta pelissä on hauskaa eivätkä puzzlet todellakaan ole turhan vaikeita tai epäloogisia. Vaikeimmat ongelmat ratkeavat viimeistään kun tilannetta yrittää päivittää vaikkapa kaverilleen. Tavaraa matkaan ei turhaan kerry vaan robo tietää heivata turhan kaman menemään kun sitä ei enää tarvita. Jokaisessa huoneessa on tarjolla vihje. Jos kuitenkin jokin ongelma käy ylitsepääsemättömän vaikeaksi voi sen ratkoa läpipeluuohjeen avulla. Kyllä luit aivan oiken. Kyse ei kuitenkaan ole huijaamisesta vaan pelistä löytyy sisäänrakennettu läpipeluuohje. Ohjeeseen pääsee kuitenkin käsiksi vain sen huoneen verran missä sillä hetkellä sattuu olemaan ja sen tarkastelu vaatii jokaisella kerralla yhden minipelin kentän läpäisyn.

Peli on toteutettu kokonaan flash-tekniikalla, jonka puutteet on käännetty oivasti eduiksi. Esimerkiksi oikeaa hiirennappia ei tarvita, koska kaikki ohjaus tapahtuu yhdellä napilla. Joissain ”alipeleissä” tarvitaan kuitenkin nuolinäppäimiä. Toinen etu flashin käytössä on mahdollisuus pelata demoa pelin kotisivuilla ennen ostopäätöstä. Pelin saa myös pyörimään hieman vanhemmallakin raudalla tai vaikkapa miniläppärillä (pitää tosin ottaa huomioon että koneen näytön resoluutio on riittävä). Jos jotain pahaa pitää tästä pelistä sanoa niin se on kyllä turhan lyhyt. Itse tulin pelanneeksi pelin läpi parissa illassa.

Lyhyesti: Loistavaa naksuhupia seikkailunnälkäisille.

+ nätti ja söötti

+ toimiva käyttöliittymä

+ hyvät puzzlet

– turhan lyhyt

Pelin on kehittänyt tsekkiläinen indiepelistudio Amanita Design ja pelin kotisivut löytyvät osoitteesta machinarium.net ja pelin voi ostaa mm. steamista (16,99€) tai impulsedrivenistä (14,99€).

Lähde: Machinarium.net

Edellinen artikkeliForza 3 kilpailun voittaja
Seuraava artikkeliSuuremmat silmät LED-ripsillä?