apple-itablet-patentti

Huhuja Applen tablettitietokoneesta, joka olisi kuin suurennettu versio iPhone-kännykästä on liikkunut netin blogisfäärissä jo pitkään. Viime viikkoina surina huhurintamalla on kuitenkin tiivistynyt siinä määrin, että julkaisuajankohta alkanee olla jo lähellä! Viimeisiä tabletin tuloa vahvistavia uutisia ovat muiden muassa nettiin vuotanut kuva tabletin sim-korttikelkasta, sekä New York Timesin verkkotoiminnoista vastaavan toimittajan päästämä lipsahdus lehden sisäisessä tiedotustilaisuudessa. Tiedotustilaisuudessa toimittaja Bill Keller kertoo toivovansa, että ”lehti toimisi entistä aktiivisemmin parhaan journalismin tuomisessa laitteisiin, kuten Times Readeriin, iPhone -soveluksiin, wappiin, sekä tulevaan Apple Slate -laitteeseen.”

Mitä laitteen ulkoisiin ominaisuuksiin tulee, tuoreimpien nettiin tihkuneiden tietojen mukaan laite sisältäisi 10.7-tuumaisen, 720p -tarkkuteen yltävän multi-touch -kosketusnäytön. käyttöjärjestelmänä tabletissa tulisi pyörimään iPhonen käyttöjärjestelmä.  Laitteesta olisi tulossa markkinoille kaksi versiota, toinen varustettuna 3G-modeemilla, ja toinen ilman. Aikataulusta huhutaan että tablettikone julkistetaan tammikuussa ja tämä tulisi saataville ensi kesänä.

n

{democracy:219}
Edellinen artikkeliSuihkukoneen synty
Seuraava artikkeliMedia Vehicle – todellisuuksien yhdistäjä?