Testiin saapui lähetin ja vastaanotin. Testissä siirtyi pian kuva ja ääni. Edullisia langattomia ratkaisuja median siirtoon ei juuri ole kaupoissa näkynyt… ainakaan hyviä. Vaikka halpa ja hyvä harvemmin kulkevat käsi kädessä, Pakiten (älkää kysykö) valmistama laitepari olisi oiva lisä tähän rakoon.
Koska näppejä poltteli jo postista kotia kohti körötellessä. Päätin ottaa koko laitoksen nopeasti käyttöön ja mikäpä olisikaan ollut oivempi ensitesti kuin kytkeä vanha kunnon nintendo makuuhuoneen matkatelevisioon langattomasti. Nindendossa ääni ja kuva viedään rca-liittimien kautta ulos ja paketin mukana toimitettiin tarkoitukseen sopivat piuhat. Pienen virittelyn jälkeen ensitesti oli valmis alkamaan. Naps! Virta päällee nintendoon ja kuinka ollakkaan, sehän toimii. Kuva ja eritoten ääni on paljaalle korvalle häiriötöntä, mutta ei ihan kaikissa tapauksissa. Kun testasin lähetystä kahden huoneen välillä (välissä kaksi väliseinää), näytti kaikki olevan kunnossa. Sen sijaan kun lähetys viritettiin niin että lähetin ja vastaanotin olivat samassa tilassa piti testattaessa pidätellä hengitystä. Toisaalta kuka haluaa lähettää reilun kymmenen neliön tilassa kuvaa tai ääntä seinältä toiselle..?
Sekä lähetin että vastaanotin ovat lähes identtisiä. Nopeasti tarkasteltuna niissä ei ole muuta eroa kuin maskin teksti. Kumpainenkin muistuttaa erehdyttävästi langatonta reititintä, mutta on kooltaan huomattavasti pienempi ja erittäin kevyt. Keveydestä tosin ei tällaiselle laitteelle löytynyt mitään etua. Lähetyksen kanava on valittavissa. Liitäntöjä löytyy heikohkosti joten asennusvaiheessa on sovellettava luovuutta nimittäin ääni liikkuu stereona (2 x rca) ja kuva kolmannessa langassa (komposiitti). Laitepari toimii pelkästään verkkovirralla vaikka e-ville.hk:n tuote kuvauksessa luvattiin virransyöttö myös usb-väylästä (ja niinpä usb-liitännän käyttö audiosisääntulona jäi kanssa uupumaan). Laitteissa on mahdollisuus seinäkiinnitykselle mikä on selkeä plussa. Lisäksi tuotetta on onneksi äärimmäisen helppo käyttää sillä mukana toimitetut ohjeet ovat vain kiinaksi.

Eivät ole ainakaan koolla pilattuja nämä.

Edestä ja takaa.
Laitteessa ei siis ole sinänsä mitään vikaa. Se suoriutuu annetusta tehtävästä mainiosta. Silti se jättää toivomisen varaa, mutta taas toisaalta jos haluaa tähän hintaan lisäominaisuuksia niin ainoa ratkaisu on… Niinpä. Itse olisin toivonut että edes vastaanotin olisi toiminut akkujen varassa, koska tuolloin käyttöalue ei olisi rajattu pistorasiallisiin kohteisiin. Tuotetta myy e-ville.hk hintaan 45€. Tuotekuvauksessa puhutaan Dielin laitteestä, mutta älkää hämääntykö sillä kuvan mukaan kyseessä on sama laite.
Luvatut ominaisuudet:
- Toimintataajuus (RF): 2.4 GHz
- RF-lähetysteho: 10dBm
- Lähetys-/vastaanottoalue: 50 metriä
- Audiotaajuus: 20-20kHz
- Näytteistys: 44.1kHz, 16-bit, lähes CD-tasoinen
- USB-liitin (PnP ) PC-käyttöön
- Digitaalinen 2.4GHz lähetysalue 16:lla valinnaisella kanavalla
- USB-tuloliitäntä: Toimii virtalähteenä ja audiosisääntulona
- Mahdollistaa iPodien yms. MP3-soitinten käytön useissa paikoissa
Lyhyesti:
+ pieni ja kevyt
+ edullinen
+ koomiset kielikäännökset
- mitättömät liitännät
- luvattu usb-liitäntä uupui
- ohjeet vain kiinaksi


(16 arviota, keskiarvo: 3.50/5)


(click to show comment)
Tälläkertaa sentäs toimi
lisää näitä e-ville.hk:n tuotteita….. Hyvä juttu kyseisestä tuotteesta!
Haluan kyllä tietää, oliko asunnossa Langatonta reititintä, sillä se toimii 2.4GHZ taajuudella, ja itselläni oli Audio Transmitter-Receiver joka toimi tuolla taajudella, ja arvatkaapas kuinka paljon häiriötä tuli kun menin kännykällä internettiin langattoman verkon kautta :O
Myös mukava kotitalouslaite, mikro, tuppaa sotkemaan tuollaisia lähettimiä. Itselläni kokemusta eräästä (myöskin 2,4GHz) toisenmerkkisestä laitteesta. Onneksi mikroaaltouunia tuskin kukaan pitää jatkuvasti päällä.
“Pikkuhiljaan rupeaa ärsyttämään nämä e-ville.hk:n piilomainokset. Mahtaa olla kytkökset kyseiseen lafkaan. Ei enempää niitä, kiitos!”
Jaa piilomainokset…? Hyvää mainosta kun viimeksi haukuttiin tuote lyttyyn.
Itse tykkään kun testataan EDULLISIA tuotteita esim. e-villestä.
PS. Arvostelija, ajattelitko, että tää tuote vois käyttää niin paljon virtaa, että paristoja kuluis kovaa tahtia, ja siks ei oo järkevää että toimii paristoilla.
Koomiset kielikäännökset on pantu plussaksi xD. Onneksi sentään kirjottajiltakin löytyy huumoria.
Tastatkaa e-villen puhelimia vaikkapa se Diel GW600 olis mielenkiintone!!
Tuli mieleen et mitenköhän tuo olisi siirtänyt digitaalisen äänen? Olisiko siihen tullut jotain ylimääräistä häiriötä.
Olisi nimittäin kätevä lähettää tietokoneelta ääni hyvänlaatuisena olkkarin stereoihin.
Sen jos joku viitsisi testata, niin olisi penteleen hyvä homma.
Tuo kommentti langattomista verkoista on hyvä. Itsellä on langaton verkko kotona ja ainakin tv-antennisignaalin heittävä boksi otti siinä määrin häiriöitä että palautin takaisin kauppaan. Vielä en ole keksinyt miten antennisignaalin saisi häiriöttömästi siirtymään vierashuoneeseen vetämättä 20m kaapelia, ja asentamatta toista antennia
Mainittakoon, että testihetkellä huoneistossa toimi Buffalo AirStation -mallinen reititin. Tästä huolimatta en havainnut että se olisi testatun tuotteen toimintaan vaikuttanut.
Täällä kotikaupungissani on semmonen liike kuin Tarvikekeskus. Siellä on tämä n. 60 eurolla. Löytyy myös usbi, av ja vga tietokonetta varten vaikka. Olisi varmaan hyödyllinen. Voisi kytkeä tietsikan tv:seen vaikka kone olisi missä vaan. Niin, joo pitäisi olla langattomat hiiri ja näppäimistö, jotka menisivät seinien läpi ja kantomatkaltaan hyvät. tai en ole varma onko vga liitäntää
“Täällä kotikaupungissani on semmonen liike kuin Tarvikekeskus.”
Ei sitte olis mitään järkeä sanoa kaupunkia?
NIIIIN ja näitä arvosteluja kun nyt tuppaa tulemaan, niin eikö olis hyvä, että olis eri osio arvosteluille, nyt kun ei videoita, ideoitakaan täällä muiden joukossa ole..?
Munkin mielestä sais olla lisää, vaikka e villen tai muiden halpiskauppojen tuotteiden arvosteluita. Monesti tekee mieli ostaa jotain mutta halpa hinta pelottaa
hyvä testi!
satumpa tietämään vaan että tämä kyseseessä oleva kaupunki on joko jämsä tai äänekoski… kumpaisessakin on tämä kauppa nimeltään tarvikekeskus
“Tuli mieleen et mitenköhän tuo olisi siirtänyt digitaalisen äänen? Olisiko siihen tullut jotain ylimääräistä häiriötä.
Olisi nimittäin kätevä lähettää tietokoneelta ääni hyvänlaatuisena olkkarin stereoihin.
Sen jos joku viitsisi testata, niin olisi penteleen hyvä homma”
Ihan turha testata kun ei onnistu. Etkö humannut että tossa oli vain RCA liitännät?
Tietysti olisi voinut vielä mainita onko tuote tyyppihyväksytty käytettäväksi Suomessa laillisesti.
“Tietysti olisi voinut vielä mainita onko tuote tyyppihyväksytty käytettäväksi Suomessa laillisesti.”
Kenelle kyseinen tieto on tarpeellinen?
Voipi tieto laitteen hyväksynnästä olla tarpeen esim. silloin, kun yrittää vakuutuskorvausta hakea suitsevan kotinsa raunioilla. Vakuutustarkastaja kun ikävästi onkii selville sekä palon syttymiskohdan että sen, ettei värkkiä ole mahdollisesti hyväksytty käytettäväksi Suomessa.
Myös mm. naapurin laitteiden häirintä luvattomilla vehkeillä on lailla kielletty ja siitä rapsahtaa sakko.