Tämän kaltaiseen teknologiaan törmäsin jo muutamia kuukausia sitten, mikäli muistini nyt sen verran toimii. Nyt kuitenkin on myös Google lähtenyt mukaan tähän eräänlaiseen ”kuvahakuun”.

Idea on yksinkertainen, mutta mielenkiintoinen. Käyttäjä siis nappaa, tässä tapauksessa Android-kännykällään, kuvan jostain kohteesta, josta haluaa lisätietoa. Sitten puhelin analysoi kuvan ja hakee sen perustella tuloksia netistä. Vaikka 100 % toimivuutta ei taatakaan, lupaillaan tuloksia löytyvän mm. taideteosten, logojen, yritysten, kirjojen ja maamerkkien osalta. Yrityshaussa tosin tukeudutaan paljolti gps:ssän varaan. Itse uskon, että tuo 100 % toimivuus saattaa jäädä melko lailla vajaaksi, riippuen etenkin kuvien laadusta ja suuntauksesta.
[kml_flashembed movie=”http://www.youtube.com/v/GgcE_EQRpdA” width=”425″ height=”350″ wmode=”transparent” /]
Tällä hetkellä ohjelmiston paras käyttötarkoitus lienee kirjojen ja DVD/Blu-ray/jne. -elokuvien tunnistaminen kannesta. Tätä ominaisuutta voi sitten käyttää vaikka arvostelujen hakemiseen. Kuitenkin tässä on taas hyvä esimerkki siitä, kuinka tulevaisuudessa voi kännykkää heilauttamalla tunnistaa valkokärpässienen ja saada samalla tietää oliko lottokupongissa sitä niin haluttua voittoa. Mikäli sattuu Android-puhelimen omistamaan, kannattaa toki suunnatta laitteen sovelluskauppaan ja selvittää tekeekö kyseisellä softalla mitään!

Lähde

Edellinen artikkeliVanilla Trike on 10000 dollarin kolmipyörä
Seuraava artikkeliProDigits sormet antavat sormettomille sorminäppäryyden.