google_goggles

Matkapuhelinten kameraa hyödyntävät viivakoodinlukusovellukset ovat jo pitkään olleet tapetilla kännykän kameran käyttömahdollisuuksia pohdiskellessa. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että tähän asti tällaiset viivakoodilukijat ovat jääneet lähinnä demoefektiksi, tosielämään soveltuvien käyttökohteiden puuttuessa.

Tiedonkeräystyhtiö Google on kuitenkin päättänyt tehdä kännykkäkamerasta kertaheitolla oikeasti hyödyllisen skannerisovelluksen netistä löytyvän tiedon linkittämiseksi. Googlen Android -mobiilikäyttöjärjestelmälle toteutettu sovellus nimeltään ”Google Goggles” osaa jo nyt tunnistaa kännykällä kuvatuista valokuvista esimerkiksi kirjan kansia, tunnettuja maamerkkejä ja vaikkapa monikansallisten yritysten logoja. Tarkoituksena luonnollisesti on, että tunnistusteknologian kehittyessä sovelluksella olisi mahdollista hakea reaaliajassa tietoa minkä tahansa kännykän kameran kuvaaman pohjalta, kuten vaikkapa kasvokuvien tai vaikkapa viivakoodien perusteella.

Oheisella, vasta julkisuuteen päätyneellä sci-fi henkisellä videolla saadaan jo hyvin esimakua siitä, mitä kuvantunnistusteknologia on kehittyessään tuomassa sinunkin matkapuhelimesi sovelluslistalle. Kuvattu kännykkä on Sonyn vasta markkinoille tulossa oleva Xperia X10 -malli, jonka vakio-ominaisuuksiin sovellus ilmeisesti tulee kuulumaan.

Kautta: engadget.com

Edellinen artikkeliGerm Free Remotes – uusi keksintö – muovipussi
Seuraava artikkeliYamaha Wild Star ja Messerschmitt ME109 yhdistyvät tässä hienossa menopelissä