Pienoismallien teko on aikaa ja kärsivällisyyttä vaativa harrastus. Havaijilainen Young C. Park on mies, joka tietää kärsivällisyyden merkityksen erittäin hyvin. Pitkän uran hammaslääkärinä tehtyään mies viettää eläkepäiviään rakentelemalla uskomattoman tarkkoja pienoismalleja toisen maailmansodan aikaisista potkurikoneista. Erikoisia pienoismalleista tekee sen, että kyseessä ei ole mitään kaupan hyllyiltä löytyviä valmissarjoja, vaan mies tekee kaikki osat koneisiin itse pääosin alumiinista sekä messingistä ja pienoismallit kestävät myös pintaa syvemmän tarkastelun.
Miehen 1/16 mittakaavaan rakentamat ovat myös sisärakenteiden suhteen tarkkoja malleja esikuvistaan. Vaijereiden ja vipujen avulla mm. mallien pyrstö ja muut vakaimet toimivat kuin esikuvassaan. Pienen koon vuoksi kaikkein paras ohjaustuntuma saavutetaan jättämällä nakkisormet suosiolla sivuun ja heiluttelemalla ohjaussauvaa, polkimia ja vipuja pinseteillä.
Park on rakentanut tähän mennessä mm. F4U Corsairin ja P-51 Mustangin ja kertoo että esimerkiksi Mustangin työstämiseen meni aikaa 3 vuoden aikana yhteensä 6000 tuntia. Jokainen pala on käsin muotoilu vastaamaan aluperäistä osaa ja osa ns. pintapelleistä on alkuperäistä mallia mukaillen kiinnitetty pienillä ruuveilla.
Lisää kuvia ja tarinoita käsityötaidon hienouksista on nähtävissä täältä.
Lähteet: craftsmanshipmuseum.com ja thebizzare.com






(35 arviota, keskiarvo: 4.54/5)


Holy mama, lisää tälläsii
(click to show comment)
Aika pro kyllä
Jösses! On hieno.
Upea!
On todella upeita =)
psykedeelisen siistejä tekeleitä!
Papparainen tekee ihan kivoja leluja:)
Juu lisää tämänkaltaisia juttuja!
Tässäpä klassikko perään :
http://www.youtube.com/watch?v=ok8mWD0uXdY
http://www.youtube.com/watch?v=9j2hFNcvOAQ&feature=related
Hatunnosto ja samalla toteamus että mahtaa olla arvokkaita!
Aivan uskomattoman taidokasta käsityötä! Äärettömän kärsivällinen ja taidokas heppu, todellakin :O
“Mustangin työstämiseen meni aikaa 3 vuoden aikana yhteensä 6000 tuntia.”
Joka päivä 3 vuoden ajan yli 5 tuntia myös viikonloppuisin ja jouluna ja mitä jäi käteen?
todella upea ja taitava.
mää luulen että tommosesta kolmen vuoden projektista joku maksaa sen 100.000€, mutta myykö silti..
.wic