James Cameronin, muutamia kuukausia sitten elokuvateattereihin saapuneen Avatar -elokuvan suosiota jaksetan hehkuttaa medioissa kyllästymiseen saakka. Viime viikolla Avatarista tuli jopa eniten rahaa elokuvateattereiden kassaan tuottanut elokuva kautta aikojen. Usein näissä vertailuissa kuitenkin unohdetaan mainita, että rahan arvo, ja myöskin elokuvalippujen hinta on elokuvien alkuajoista muuttunut huomattavasti. Lyhyellä aikavälillä, esimerkiksi täällä Suomessa elokuvalippujen hinnat ovat kymmenessä vuodessa noin tuplaantuneet. (Kalleimmat Finnkinon liput maksoivat vuonna 2000 35 markkaa, eli vajaat 6 euroa. Tällä hetkellä leffalipuista saa parhaimmillaan maksaa 11,5 euroa)

Pelkkien rahasummien laskemisen sijaan paljon luotettavampi mittaustapa elokuvan suosiolle olisi tietenkin myytyjen elokuvalippujen määrä. Elokuvan katsojien määrää vertailemalla Avatarinkin suosio näyttää jo aivan toiselta, tämä sijoittuessa katsojamäärävertailussa vasta sijalle 26. Esimerkiksi katsojamäärissä kärkisijaa pitävään Tuulen vielää -elokuvaan verrattuna Avatar tarvitsee vielä noin 125 miljoonaa katsojaa, ennen kuin tämä sujahtaa suosiossa ohitse. Tällä hetkellä Avatarin on näyhnyt noin 76 miljoonaa katsojaa.

Miksi elokuvien suosiota sitten mitataan kävijämäärien sijasta rahalla? Ehkäpä kyse on perinteestä, toimialan bisneshenkisyydesta, tai sitten yksinkertaisesti siitä, että tällä mallilla laskettuna vanhat ennätykset on helpompi rikkoa?

Tässä vielä loppuun lista kaikkien aikojen suosituimmista elokuvista kävijämäärillä mitattuna:

1 ”Gone With the Wind” (1939) 202,044,600
2 ”Star Wars” (1977) 178,119,600
3 ”The Sound of Music” (1965) 142,415,400
4 ”E.T.: The Extra-Terrestrial” (1982) 141,854,300
5 ”The Ten Commandments” (1956) 131,000,000
6 ”Titanic” (1997) 128,345,900
7 ”Jaws” (1975) 128,078,800
8 ”Doctor Zhivago” (1965) 124,135,500
9 ”The Exorcist” (1973) 110,568,700
10 ”Snow White and the Seven Dwarfs” (1937) 109,000,000
11 ”101 Dalmatians” (1961) 99,917,300
12 ”The Empire Strikes Back” (1980) 98,180,600
13 ”Ben-Hur” (1959) 98,000,000
14 ”Return of the Jedi” (1983) 94,059,400
15 ”The Sting” (1973) 89,142,900
16 ”Raiders of the Lost Ark” (1981) 88,141,900
17 ”Jurassic Park” (1993) 86,205,800
18 ”The Graduate” (1967) 85,571,400
19 ”Star Wars: Episode I” (1999) 84,825,800
20 ”Fantasia” (1941) 83,043,500

n

{democracy:232}

Lähde: thrfeed.com

Edellinen artikkeliApple iPad -tabletin hinnoittelu vuosi nettiin ja viimeiset huhut ennen huomista julkistamista
Seuraava artikkeliApplen iPad demottuna Engadgetin hands-on videolla