Tuulivoiman vastustajien yleisin negatiiviseen näkemykseen aiheesta on tuulimyllyjen kyseenalainen ulkonäkö. Henkilökohtaisesti olenkin joskus ihmetellyt miksi esimerkiksi puhelintolpat, moottoritiet tai katuvalot eivät aiheuta samanlaista vastustusta kotiseutunsa maisemaan mieltyneiden keskuudessa? Toisaalta voi myös miettiä ovatko esimerkiksi Hollannista tutut, vanhanaikaiset tuulimyllyt herättäneet rakentamisensa aikoinaan samanlaista vastustusta? Käsittääkseni kuitenkin jotkut pitävät Hollantilaisia tuulimyllyjä tänä päivänä jopa esteettisesti kauniina?

Koska esimerkiksi Suomeen on jo rakennettu melko kattava maantieverkosto, niin tähän liittyvistä esteettisistä ongelmista on ilmeisesti myöhäistä keskustella. Tässä onkin mielestäni hieno idea, kuinka jo olemassa olevia, miljöötämme rumentavia maanteitä voisi hyödyntää yhdessä tuulienergian talteen saamisessa. Konseptin nimeltään ”Turbine Light” ideana on, että maantiellä viilettävien autojen synnyttämä ilmavirta voitaisiin hydyntää sähköntuotannossa keräämällä tämän tuottama energia talteen lyhtypylväisiin sijoitetuilla pienillä tuulivoimaloilla. Generaattoreiden tuottama energia voitaisiin sitten käyttää katujen valaisuun ja resurssien mukaan myös yleiseen sähköntuotantoon. Tällaisia roottoreita olisi helppo asentaa jo olemassa oleviin valotolppiin, eivätkä voimalat varmasti ainakaan entisestään rumentaisi jo olemassa olevaan teitä.

Konsepti on TAK Studio -nimisen muotoilutoimiston Greener Gadgets -nimiseen muotoilukilpailuun suunnittelema työ.

n

{democracy:233}

Lähde: inhabitat.com

Edellinen artikkeliYuan-Hao Hsu & Lin Tzu Hsuan: MU SPACE -musiikkisoitin ja tyyny
Seuraava artikkeliGesture Cube – kuutio liikkeillä