Eräs ystäväni kertoi tietävänsä hienon poran. Sen nimi on pionjeer. Tai näin sen kuulin puhelimessa. Sanoin, että laita sähköpostilla, niin kirjoitan artikkelin Hilavitkuttimeen. Ja se onkin pionjär nimeltään. Taustaselvitykset netissä tiesivät kertoa, että kyseessä on polttomoottoripora, jolla voi porata melkeen mitä vaan. Vaikka kallion. Äkkiseltään löytyi myös vuokrattava pionjär Ramirentistä. Malli on Atlas Copco Cobra Combi, tehoa 1kW, iskutaajuus 2600/min, iskuvoima 24J ja suurin poraussyvyys 2 metriä. Ensimmäisen päivän vuokra 113,90 euroa ja siitä eteenpäin 86,40.

Löysin myös keskusteluketjun vuodelta 2007, jossa näitä on nähty myynnissä Hong Kong -tavaratalon poistolaarissa. Samaisessa ketjussa joku myy käytettyä 1400 euron hintaan. Ja kolmas toteaa, että näitä ei enää tarvita niin paljon, koska sähköä ja paineilmaa on helposti ja halvalla saatavana. Mutta entäs kun tulee ydinsota ja maailmantuho. Silloin täytyy jälleen kaivaa pionjääri kaapista (ranskaksi se on muuten un pionnier) ja ruveta poraamaan perustuksia uudelle sivilisaatiolle. Ohessa pari videota, mistä näkyy millaista pörinää tällä saa aikaiseksi. Kertokaahan omia pionjeerikokemuksianne!

(kuva on Ramirentin sivuilta)

Edellinen artikkeliSkinput – näppäimet iholle
Seuraava artikkeliLumilinko, esim. Honda HS1132TAS on hieno laite