En varmasti ole ainoa, jota ylenpalttinen maksu-, etu-, klubi-, yms. korttien määrä lompakossa risoo. Ei myöskään tarvitse olla kovinkaan suuri matemaattinen nero ymmärtääkseen, että kauppojen bonuskorttien kustannukset, markkinoinnin ja myös ne lopulta takaisin maksettavat ”bonukset” maksaa lopulta kuluttaja itse. Itse asiassa joidenkin arvioiden mukaan bonuskorttijärjestelmä nostaa kaupan keskimääräisiä kuluttajahintoja jopa 5% verran. Mikäli bonuskortteja ei siis olisi, niin kaikki voisi olla bonuskaupassa 5% verran halvempaa. Miettikääpä sitä.

Myös allekirjoittanut ”joutui” muutama viikko sitten kuitenkin nöyrtymään ja hankkimaan Plussakortin. Tai en tietenkään varsinaisesti joutunut, mutta se nyt kaupassa ollut, ainoastaan bonuskortin haltioille pätenyt tarjous teki kortin hankkimisesta kannattavaa ja annoin periksi. Lompakkoa katsellessa tulee kuitenkin tätä nykyä mieleen, että eikö näitä muoviläpysköitä voisi esimerkiksi niputtaa kuminauhalla yhteen lompakosta erilleen, ja sitten kaupan kassalla ojentaa kassahenkilölle koko nivaskaa tutkittavaksi, josko sieltä sattuisi löytymään sopivaa. Vaikka toisaalta kaupan kassoja pännii kyllä varmasti vähintään yhtä paljon kuin asiakasta se, että joutuu näitä bonuskortteja aina erikseen tivaamaan.

Tässä kuitenkin jälleen yksi potentiaalinen ratkaisu kuluttajan kohtaaman luottokorttivyörytyksen helpotukseksi. Ehkäpä hieman mielikuvituksettomasti nimetty ”Creadi Card Holder”  on kuudelle luottokortille suunniteltu luottokorttilompakko, jonka erikoisuutena on muovikortin käyttötarkoitusta kuvaavat ”ikonilla” varustetut painikkeet, joiden avulla  haluttu kortti saadaan kätevästi kotelostaan liu’utettua esille. Jotta myös setelivarannot pysyisivät menossa mukana, niin kotelon taustapuoli on lisäksi varustettu erillisellä setelipidikkeellä. Tätä ACM -korttikoteloa on saatavilla Superkauppa.fi -verkkokaupasta 37 euron hintaan.

Edellinen artikkeliPeliarvostelussa: Echoshift PSP:lle
Seuraava artikkeliTestissä: Microsoft SideWinder X4 pelinäppäimistö