Digijärkkärillä on jokseenkin vaikea valokuvata julkisella paikalla herättämättä huomiota. Vanhalla filmijärkkärilläkin tuntuu helpommalta napsia kuvia ympäristöstä ilman että ihmiset kiinnittävät siihen erityisesti huomiota. Luulen että osasyyllinen tähän on se, että isompi digikamera on totuttu näkemään ammattivalokuvaajilla. Tai ainakin kun itse olen joskus kuvannut esimerkiksi raitiovaunussa, niin lapset kyselivät äidiltään, että onko tuo lehtikuvaaja. Toisaalta kun harjoittelee, kameran kanssa voi hiippailla ihmisten keskellä melko huomaamattomastikin. Mutta on siinä joka tapauksessa melkoinen ero kun kuvaa digipokkarilla. Puhumattakaan kännykkäkamerasta.

Cloak Bag on keksintö, joka saattaa helpottaa kuvaamista huomaamatta. Tässä laukussa pohja on avoinna ja näin kamera on koko ajan käyttövalmiina. Kun haluaa napata kuvan, niin nostaa vain kameran kuvausasentoon ja laukku tulee mukana. Muuten laukku siis näyttää miltä tahansa laukulta, ei edes kameralaukulta. Hintaa tällä on 49 dollaria, ei siis paha.

Seuraava laukkumalli voisi olla sellainen, jonka sisältä voisi kuvata videota huomaamatta! Toinen asia, joka tulee mieleen on että onko laillista kuvata julkisella paikalla näin ”salaa”. Luulisin että on. Vai tietääkö joku varmemmin?

Lähde: cloakbags.com (via www.wired.com)

Edellinen artikkeliVenäläisfarmari halusi tehdä lypsylehmänsä onnelliseksi – asensi navettaan taulutelevisiot
Seuraava artikkeliInstant pocket on vaatteeseen tarvittaessa liimattava lisätasku